Kuvagalleria

Dancers in Red

Tekniset tiedot

  • Merkki: Chevrolet El Camino, vm. -87
  • Moottori: 400 cid (6,5 l), remmiahdettu, automaatti vaihteet
  • Polttoaine: Puu, vaihtoehtoisesti bensiini
  • Polttoaineen kulutus: Puuta noin 40 kg / 100 km
  • Polttoainekustannus: 2 ?/100 km
  • Toimintamatka: Hieman yli 200 km/ tankillinen (mahd. ottaa nopeudesta riippuen 1300 km polttoaine mukaan)
  • Huippunopeus: yli 140 km/h
  • Oma paino ajokunnossa: ~ 2 000 kg
  • Kaasutinlaitteisto: Rakennettu 2007
  • Moottorin elektroninen ohjaus: Motec M800, sähköisesti ohjattu seoksen lamda-säätö, bensiinin ja puukaasun yhteiskäytön mahdollisuus, automaattinen kaasuttimen sytytys
  • Päästöt: Täyttää E4-normin katsastusmittauksessa puukaasulla

ekokortteli.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=x6168-5S9io

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Viimeisimmät

  • 22.11.2017 14:42Pääministerin ilmoitus ajankohtaisista EU-asioistaLue lisää »
  • 21.11.2017 23:09Puhe Elinkeinoelämän Keskusliiton syyskokouksessaLue lisää »
  • 21.11.2017 15:39Puhe Euroopan arvot ja EU:n tulevaisuus -keskustelutilaisuudessaLue lisää »

Blogin arkisto

Terve!

Olen Juha Sipilä, pääministeri, keskustan puheenjohtaja ja diplomi-insinööri Pohjois-Pohjanmaalta Kempeleestä. Tervetuloa sivuilleni. Täältä löydät tietoa työstäni ja ajatuksistani.

Uskon Suomen tulevaisuuteen. Selviydymme, kun meillä on rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka luovat työpaikkoja ja turvallisuutta sekä ottamalla vastuuta lähimmäisistämme ja omasta elämästämme.

Laitetaan Suomi yhdessä kuntoon!

Pääministerin ilmoitus ajankohtaisista EU-asioista

Keskiviikko 22.11.2017 klo 14:42

Arvoisa puhemies,

Viimeiset puolitoista vuotta ovat ravistelleet Euroopan unionia. Brexitin jälkeen asetettiin kyseenalaiseksi jopa koko unionin oikeutus ja olemassaolo.

Pahin puhuri on kuitenkin laantunut. Uskallankin sanoa, että juuri nyt Euroopan unioni on vahvempi kuin ennen Iso-Britannian kansanäänestystä. Brexit ei hajottanut Euroopan unionia, vaan pikemminkin se yhdisti. Se pakotti katsomaan peiliin ja miettimään, mitä unionilla on tarjottavaa jäsenvaltioille sekä niiden kansalaisille ja yrityksille.

Euroopan unioni on arvoyhteisö. Unioni on rakentunut vahvojen arvojen, rauhan, vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen pohjalta. Tähän olemme sitoutuneet. 

Olemme vaikuttaneet ja sitoutuneet keväällä allekirjoitetun Rooman julistuksen visioon, jonka mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana haluamme unionin, joka on turvallinen ja suojattu, vauras, kilpailukykyinen, kestävästi kehittyvä sekä sosiaalisesti vastuuntuntoinen ja jolla on tahtoa ja kykyä olla maailmassa keskeinen toimija ja globalisaation muokkaaja. Haluamme unionin, joka tarjoaa kansalaisilleen uusia mahdollisuuksia kulttuuriseen ja sosiaaliseen kehitykseen ja talouskasvuun. Haluamme unionin, joka on avoinna niille Euroopan maille, jotka kunnioittavat arvojamme ja sitoutuvat edistämään niitä.

Tunnistamme myös, että unionilla on vastassaan ennennäkemättömiä haasteita sekä maailmanlaajuisesti että eurooppalaisittain: alueelliset konfliktit, terrorismi, kasvavat muuttopaineet, protektionismi sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus. 

Suomelle lähtökohta on ollut selvä. Olemme yhdessä vahvempia ja vaikuttavampia kuin erikseen. Mieluummin siis yhdessä ja enemmän kuin erikseen ja vähemmän – paikkamme on vaikuttamisen eturintamassa.  

Ajamastamme keskitien etenemisestä ei tullut vain Suomen, vaan koko Euroopan yhteinen linja. Olemme raivanneet tietä, jota kulkien EU voi kehittyä yhtenäisenä, entistä tehokkaampana, olennaiseen keskittyvänä yhteisönä. Sallimme eritahtisen kehityksen tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Suomi on tällä hetkellä mukana kaikissa eritahtisen kehityksen muodoissa. Päätökset niihin menosta teemme aina yksitellen lähtökohtana sekä Suomen että unionin yhteinen etu.

Kehitys, jossa pienellä maajoukolla tehtäisiin päätöksiä, ei ole Euroopan eikä Suomen etu. Viime Eurooppa-neuvostossa kokosimme nopealla aikataululla kahdeksaan maan joukon puolustamaan yhtenäistä Eurooppaa. Tämä tuli myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Tuskin johdolla yhteiseksi hyväksytyksi toimintalinjaksi.

Arvoisa puhemies,

Haluan määritellä kuusi asiakokonaisuutta, jotka ovat mielestäni keskeisiä ja monella tapaa kriittisiä Euroopan unionin tulevien vuosien menestyksen kannalta. Näissä suurissa kysymyksissä EU:n on kyettävä entistä tiiviimpään yhteistyöhön ja vahvempaan politiikkaan sekä otettava selkeästi globaalin johtajan rooli. Suomi osallistuu aktiivisesti tähän työhön.

Ensimmäinen aihekokonaisuus on EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyö.

Tapasin kesällä 2016 Ranskan presidentti Hollanden. Yhdessä annoimme lausuman siitä, miten EU:n puolustuspolitiikkaa on kehitettävä. Tästä on nyt kulunut puolitoista vuotta. EU on edennyt tällä sektorilla hämmästyttävän nopeasti pitkälti siltä pohjalta, jonka yhdessä Ranskan kanssa loimme. Suomen tahtotila ja tavoite on, että päätöksenteko puolustukseen liittyvien asetusten osalta saatetaan loppuun sovitulla, varsin kunnianhimoisella aikataululla. Haluamme muistuttaa, ettei tämäkään sektori ole itsetarkoitus, vaan sen on konkreettisesti tuotava lisäarvoa jäsenmaiden väliseen solidaarisuuteen turvallisuudessa sekä tuettava kansallisten puolustuskykyjemme kehittämistä.

Pysyvän rakenteellisen yhteistyön osalta olemme ilmoittaneet, että lähdemme siihen mukaan ensimmäisten joukossa. Olemme olleet keskeisesti mukana seitsemän muun jäsenvaltion kanssa tämän asiakirjan valmistelussa. Aloitteestamme siihen saatiin myös selkeä kirjaus Lissabonin sopimuksen avunantolausekkeesta.

Unionin on kannettava huolta koko Euroopan turvallisuudesta ja kyettävä vastaamaan globalisaation ja lähiympäristömme haasteisiin. Itämeren alueen turvallisuustilanne on edelleen kireä. Ukrainan tilanne jatkuu entisenlaisena, kuten myös pakotepolitiikka Venäjän suhteen. Samalla olemme pitäneet tärkeänä kahdenvälistä dialogia Venäjän kanssa. Syyrian sota jatkuu edelleen ja Lähi-itää leimaa epävarmuus. Turkin politiikan suunta herättää edelleen kysymyksiä. Yhdysvallat on sitoutunut Euroopan turvallisuuteen, mutta viesti taakanjaon tarpeellisuudesta on tullut selväksi. Kansainvälisissä järjestöissä EU:n on kyettävä puhumaan vahvemmin yhdellä äänellä.

Nämä globaalit muutokset korostavat sitä, että EU voi olla tulevaisuudessa uskottava toimija vain, jos pystymme yhdessä varautumaan kansalaistemme turvallisuuden ylläpitämiseen. Nyt suunta on oikea ja askeleet määrätietoisia. Niitä on jatkettava.

Toiseksi tarvitsemme vakautta luovaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Hallitus linjasi unionin maahanmuuttopoliittisia tavoitteita alkuviikosta. Suomen tavoite on, että pääsemme eurooppalaisittain tilanteeseen, jossa muuttoliikettä hoidetaan entistä enemmän pakolaisten uudelleensijoittamisen ja kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta sekä läheisemmässä yhteistyössä Yhdistyneiden Kansakuntien ja YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa. Meidän on autettava ihmisiä lähempänä kriisipesäkkeitä. Lisäksi pakolaisleirien elinolosuhteita on parannettava niin, että suora kotiinpaluu sieltä olisi ylipäätään mahdollista.

Hallitus määritteli kuusi aihekokonaisuutta, joiden avulla muuttoliikettä voidaan paremmin hallita ja painopistettä pystytään siirtämään kiintiöpakolaisten uudelleen sijoittamiseen. Ensinnäkin muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vastataan tehokkaammin, uudelleensijoittamista pakolaisleireiltä lisätään, ulkorajavalvontaa tehostetaan, päätökset ja mekanismit solidaarisuudesta poikkeustilanteissa sovitaan etukäteen, palautuksia tehostetaan luomalla EU:n yhteinen turvallisten alkuperämaiden luettelo mahdollisimman pian. Tämän lisäksi Schengen järjestelmästä tehdään toimivampi. Tällaista mallia hallitus ajaa muille eurooppalaisille kollegoille.

Kolmanneksi toimivalla talous- ja rahaliitolla rakennetaan EU:n vaurautta.

Eurooppalaista vaurauden ja vakauden pohja luodaan vastuullisen talous- ja rahaliiton kautta. EMU ei ole valmis, vaan sitä pitää uudistaa. Suomi on nähnyt ongelmat ja hallitus on esittänyt omat selkeät ratkaisunsa. Olemme siitä saakka tehneet tiivistä yhteistyötä Hollannin kanssa.

Nykyisessä talous- ja rahaliitossa on kolme keskeistä ongelmaa. Ensinnäkin jäsenmaiden taloudelliset erot ovat suuret. Ratkaisun lähtökohtana on, että jäsenvaltiot vastaavat itse rakennemuutoksista ja kilpailukyvystään. Torjumme ajatuksen jäsenmaiden taloudellisten erojen kaventamisesta ratkaisuilla, jotka lisäisivät yhteisvastuuta talous- ja rahaliitossa. Emme pidä euroalueen budjettia, valtiovarainministeriä tai yhteistä työttömyysvakuutusta toimivina ratkaisuina. Sen sijaan kannatamme euromaiden puheenjohtajan aseman vahvistamista sekä omaa momenttia euromaille EU:n rahoituskehyksissä.

Toiseksi valtioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys on katkaistava. Valtioiden ja pankkien välistä kohtalonyhteyttä voidaan purkaa ensisijaisesti pankkiunionin loppuunsaattamisella. Tässä edetään laaditun tiekartan mukaisesti sekä toteutetaan sijoittajavastuuta ongelmatilanteissa. Hallitus on valmis kehittämään yhteistä talletussuojaa sillä edellytyksellä, että pankkiunionin riskejä vähennetään. Hallitus haluaa edistää myös kriisinratkaisurahaston pysyvää varautumisjärjestelyä sekä alentaa järjestämättömien luottojen määrää.

Kolmas ongelma on markkinakurin puute. Markkinakuri on terveen talouspolitiikan paras vahti.  Jotta markkinakuriin perustava ratkaisu olisi uskottava, valtion lainojen hinnoittelussa pitää näkyä harjoitetun talouspolitiikan aiheuttamat riskit. Tämän takaamiseksi valtioiden velkajärjestely pitää olla mahdollista perussopimuksen kirjaimen ja hengen mukaisesti. Kriisinhoidossa Euroopan vakausmekanismia voidaan kehittää myös eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi.

Neljänneksi EU tarvitsee kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

Euroopan on otettava johtajuus ilmastopolitiikassa. Tässä meillä ei ole vaihtoehtoja. Esitin tämän vaateen pääministerinä heti, kun Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta vahvistui. Nostin asian esille myös Ranskan presidentti Macronin kanssa tavatessamme syyskuussa. Hän yhtyi näkemykseen. Euroopan unionilla on oltava kunnianhimoiset tavoitteet myös uusiutuvan energian osalta. Unionin on päästävä eroon fossiilisista polttoaineista ja unionin on kyettävä hyödyntämään kestävällä tavalla uusiutuvan energian lähteitä.

EU ei voi tässä kohtaa ajaa kaksilla rattailla. Ei voida asettaa entistä kovempia ilmastotavoitteita ja samaan aikaan vaikeuttaa uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Suomen on voitava jatkossakin hyödyntää metsävarojaan täysipainoisesti tarkasti määritellyn kestävyyden rajoissa.

Viidenneksi EU:n on puolustettava avointa ja vapaakauppaa puolustavaa kauppapolitiikkaa.

Yhdessä Hollannin, Tanskan ja Ruotsin pääministerien kanssa julkaisimme kesällä vahvan vetoomuksen vapaakaupan puolesta. Eurooppa pärjää ja menestyy ainoastaan avoimena yhteisönä. Emme voi käpertyä sisäänpäin. Tämä pätee myös kauppapolitiikassa. Euroopan unionissa ei ole tilaa protektionismille. Vapaakauppaneuvottelut on saatava kunnialla päätökseen ja on pyrittävä löytämään uusia kauppakumppaneita. Jos, niin kuin nyt näyttää, Yhdysvallat haluaa luopua vapaakaupan edistäjän roolistaan, EU:n on otettava myös tässä asiassa johtajan rooli. Tämän lisäksi Suomi vaatii lisää ja parempia sisämarkkinoita sekä enemmän tekoja veronkierron torjumiseksi.

Kuudenneksi unionin sosiaalista ulottuvuutta on kehitettävä.

Unionin tarvitsee sosiaalista Eurooppaa, jossa kasvu ja hyvinvointi kuuluvat kaikille, jossa toteutuu sisämarkkinoiden oikeudenmukaisuus, jossa löydetään yhdessä vastauksia nuorisotyöttömyyden valtavaan ongelmaan, ja jossa taistellaan yhdessä tasa-arvon toteutumiseksi työelämässä.  On selvitettävä, miten sosiaalikysymykset voidaan ottaa laajemmin huomioon EU-päätöksenteossa. Eurooppalainen politiikka on myös välittämistä ja huolehtimista toinen toisistamme rajoista riippumatta. Se ei vaadi yhteistä sosiaaliturvaa, vaan vahvaa ja oikeudenmukaista taloudenpitoa, jossa on tilaa työlle, korkeatasoiselle koulutukselle ja yrittämiselle.

Arvoisa puhemies,

Hallitus toimii aktiivisesti ja aloitteellisesti EU-politiikassa. Olemme vaikuttamisen eturintamassa.

Hallituksen EU-politiikka nojaa kansalliseen kannanmuodostukseen hyvissä ajoin ennen EU:n päätöksentekoa. Sen pohjalta Suomi vaikuttaa EU:n kaikilla portailla ottaen huomioon myös kansallisen etumme ja erityispiirteemme.

Lisäksi digitaalisuuden ja erityisesti tekoälyn edistämisessä Suomi on ollut aktiivinen EU-tasolla. Suomen aloitteesta Eurooppa-neuvosto pyysi komissiota valmistelemaan heti alkuvuodesta selkeän tiekartan eurooppalaiselle tekoälyn soveltamiselle.

Näen vilkkaan EU-keskustelun tärkeänä osana yhteiskuntaamme. Toiveeni on, että sitä kyetään käymään vahvalta asiapohjalta. Hallitus on tässä eturintamassa. Itse aion aloittaa EU:n tulevaisuuteen liittyvän keskustelukierroksen suomalaisissa yliopistoissa. Tulevaisuuspohdinta on tukevasti päämiesten pöydällä. Tällä tavoin haluan omalta osaltani kannustaa kaikkia mukaan vaikuttamaan ja osallistumaan yhteisen Euroopan kehittämiseen.

Puhe Elinkeinoelämän Keskusliiton syyskokouksessa

Tiistai 21.11.2017 klo 23:09

(muutosvarauksin)

Hyvät syyskokoukseen osallistujat,

Naiset ja herrat,

Muistin virkistämiseksi haluan kerrata hallitusohjelman keskeisen talouspoliittisen ajattelun. Keskeisiä talouspoliittisia tavoitteita olivat, että velkaantuminen taittuu suhteessa BKT:hen vaalikauden loppuun mennessä, velaksi eläminen loppuu vuonna 2021, kokonaisveroaste ei nouse, työllisyysaste kohoaa 72 prosenttiin ja kymmenen miljardin kestävyysvaje kurotaan umpeen kymmenessä vuodessa.

Kestävyysvajetta lähdettiin taklaamaan 10 miljardin ohjelmalla. Siitä neljä miljardia oli leikkauksia ja toiset neljä miljardia oli rakenteellisia uudistuksia, sote ja julkisen talouden tehostamisella saatava miljardin säästö. Lisäksi noin pari miljardia piti kuroa umpeen parantuvalla talouskasvulla sekä työllisyyden kohenemisella.

Velkasuhde on jo taittunut ja kokonaisveroaste laskee. Velaksi elämisen lopettamisessakin ollaan hyvällä tiellä, mutta alijäämä on ensi vuoteen mennessä vasta puolitettu. Työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin vaatii vielä työtä.

Työllisyysasteen nousun välttämätön edellytys on talouskasvu. Suomen talous on kääntynyt vihdoin ripeään kasvuun. Viime vuonna talous kasvoi jo lähes kaksi prosenttia ja Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kasvu oli tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä 3,6 prosenttia verratun edellisvuoden vastaavaan neljännekseen. Kasvu oli nyt Länsi-Euroopan nopeinta. Tutkimuslaitokset eivät tahdo pysyä kehityksen tasalla vaan nostavat vuoron perään kasvuennusteitaan. Hyvien lukujen taustalla on ennen kaikkea viennin ja investointien kasvu.

Tilanne oli täysin toinen kaksi ja puoli vuotta sitten. Myös työmarkkinajärjestöjä konsultoiden hallituksen yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä tuli kuroa kiinni 15 prosentin suuruiseksi venähtänyt kilpailukykyero keskeisiin kilpailijamaihin. Hallitusohjelmassa suomalaisen työn kilpailukykyä lähdettiin parantamaan kolmella eri keinolla: viiden prosentin kilpailukykyhypyllä, noin viiden prosentin edestä palkkamaltilla ja loput viisi prosenttia yrityksissä tehtävällä tuottavuuden kehittämisellä.

Näistä kaksi ensimmäistä on toteutunut aika hyvin, mutta tuottavuuden parantamisessa on vielä tekemistä. Näiltä osin urakka on selvästi kesken ja te olette siinä avainasemassa.

Yksi tärkeimmistä mittareista itselleni on seurata yritysten tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia. Viime vuonna ne tippuivat 145 miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat Suomessa Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 5,9 miljardia euroa. Vähennys tuli kokonaisuudessaan yrityssektorilta, jonka tutkimus- ja tuotekehitysmenot supistuivat vajaan 4 prosenttia. Talouden kasvaessa suunta on aivan väärä.

Vetoan teihin, että satsaatte enemmän tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja teette sen vielä Suomessa. Yritysten pitkän tähtäimen menestyminen on ensisijaisesti omistajien asia, mutta totta kai sen pitää olla myös toimivan johdon prioriteetti. Tämän pitäisi näkyä selvemmin myös johdon palkitsemisessa.

Selkeästi rohkeampia panostuksia tarvitaan. Esimerkiksi tekoälyn suuria mahdollisuuksia pitäisi pystyä täysimääräisesti hyödyntämään. Maailma muuttuu nyt ennätysnopeasti. Ilman satsauksia emme pysy mukana.

Uudet ajatukset ja toimintatavat saavat kuitenkin jalansijaan varmimmin uusissa yrityksissä. On ollut erityisen upeaa nähdä nuorten esiintulo yrittäjinä. Meillä on fiksuja nuoria, joilla yrittäjyys on noussut ykkösvaihtoehdoksi omalle uralle. Suomi aletaan tuntea jo maailmalla Slush-tapahtuman kautta ennakkoluulottomasta yrittäjyydestä. Tätä kehitystä kannattaa kaikin tavoin tukea, jo pidemmälle edenneiden yritystenkin toimesta. Olen ilolla pannut merkille, että tästä on tullut meille yhteinen asia.

Pärjätäksemme kovassa kansainvälisessä kilpailussa meidän pitää tulevaisuuspanostusten lisäksi kyetä uudistamaan työmarkkinoiden rakenteita. Hallitus arvioi ensi vuoden alkupuolella nyt käynnissä olevan liittokierroksen tuloksia. Huomiota tullaan kiinnittämään paitsi kustannuskehitykseen ja Suomen mallin kehitykseen lisäksi erityisesti paikallisen sopimisen lisääntymiseen.

Globalisaation myötä eri aloilla toimivien suomalaisten yritysten menestymisen mahdollisuudet poikkeavat entistä enemmän toisistaan. Jotta yritykset työllistäisivät mahdollisemman monta suomalaista, yrityksen tilanteen pitää entistä enemmän näkyä työntekijöiden työehdoissa. Ensimmäiset tiedot jo tehdyistä sopimuksista kertovat paikallisen sopimisen yleistymisestä. Toivottavasti näin tapahtuu myös tästä eteenpäin. Paikallisen sopimisen yleistymiselle on asetettu hallituksen puolelta korkeat odotukset.

Teknologinen murros ja globalisaatio haastavat työelämää aivan uudella tavalla. Palkkatyötä siirtyy alustatalouteen ja globaaliin silpputyöhön. Nämä tekijät avaavat uusia verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä. Me taistelemme pienipalkkaisen työn lisääntymistä vastaan koulutuksella sekä tutkimus- ja tuotekehityspanostuksilla. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikesta huolimatta pienipalkkainen työ lisääntyy. Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamiseen tarvitaan avarampaa ajattelua. Tämä ei tietenkään saa tarkoittaa sitä, että osa palkasta siirtyisi valtion maksettavaksi.

Arvioni mukaan yhteiskunnassa on kasvava valmius harkita työstä saatavan tulon ja sosiaaliturvan yhdistämistä toimeentulon turvaamiseksi. Sitä pitää arvioida uudestaan tilanteessa, jossa kokoaikainen ja vakituinen työsuhde ei enää jatkossa ole tyypillinen työsuhde. Työn tekemisen on aina oltava kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen.

Näiden ongelmien ratkaisemiseksi hallitus on käynnistänyt perusturvan ja toimeliaisuuden kokonai­suudistusta valmistelevan TOIMI-hankkeen. Kokonaisuudistuksen tavoite on nostaa työllisyysastet­ta, kannustaa työn tekemiseen ja yrittäjyyteen sekä torjua ja vähentää eriarvoisuutta. Lisäksi on asetettu erillinen työryhmä eriarvoistumisen lisääntymisen ehkäisemiseksi. Tämän työryhmän tavoitteena on luoda edellytykset kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden pärjäämiselle suomalaisessa yhteiskunnassa ja vahvistaa tätä kautta yhdenvertaista ja tasa-arvoista Suomea.

Alati kansainvälistyvässä maailmassa yhä suurempi osa ongelmista pitää ratkaista kansainvälisellä yhteistyöllä. Monessa asiassa EU on pienin uskottava yksikkö ottamaan haasteen vastaan. Suurissa kysymyksissä EU:n on kyettävä entistä tiiviimpään yhteistyöhön ja otettava selkeästi myös globaalin johtajan roolia.

Suomen linja ja näkemys Euroopan unionista ja maamme asemasta on ollut koko prosessin ajan kirkas. Kuvasimme viime keväänä tulevaisuuden EU:ta kolmen skenaarion kautta. Emme hakeneet ääripäitä ja sopimusmuutoksia. Haimme toimivuutta ja yhtenäisyyttä sallien kuitenkin eritahtisen kehityksen tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Totesimme myös Suomen olevan mukana tällä hetkellä kaikissa eritahtisen kehityksen muodoissa. Päätökset teemme aina yksitellen pitäen mielessämme maamme ja EU:n kokonaisedun.

Eurooppalaista vaurauden ja vakauden pohjaa luodaan vastuullisen talous- ja rahaliiton kautta. EMU:n keskeiset ongelmat liittyvät jäsenmaiden taloudellisten erojen kaventamiseen, valtioiden ja pankkien välisen kohtalonyhteyden katkaisemiseen sekä markkinakurin lisäämiseen.

Ensimmäisessä kohdassa on keskeistä periaate, että jäsenmaat vastaavat itse rakennemuutoksista ja kilpailukyvystään. Suhdannetasausmekanismista saatava hyöty olisi riskeihin nähden vähäinen. Mielestäni kunnossa olevat valtion taloudet toimivat parhaimpina suhdanteita tasaavina mekanismeina. Yhdysvaltojenkaan rahaliitto ei perustu osavaltioiden väliseen finanssipoliittiseen suhdannetasaukseen.

Valtioiden ja pankkien välistä kohtalonyhteyttä voimme purkaa ensisijaisesti pankkiunionin loppuunsaattamisella. Tässä etenemme laatimamme tiekartan mukaisesti sekä mahdollistamalla sijoittajavastuun ongelmatilanteissa. Olemme valmiit kehittämään yhteistä talletussuojaa, kun olemme edenneet pankkiunionin riskien vähentämisessä. Haluamme edistää myös kriisinratkaisurahaston pysyvää varautumisjärjestelyä sekä järjestämättömien luottojen määrän alentamista.

Markkinakuri on terveen talouspolitiikan paras vahti. Jotta markkinakuriin perustava ratkaisu olisi uskottava, valtion lainojen hinnoittelussa pitää näkyä harjoitetun talouspolitiikan aiheuttamat riskit. Tämän takaamiseksi valtioiden velkajärjestelyn pitää olla mahdollista perussopimuksen kirjaimen ja hengen mukaisesti. Kriisinhoidossa Euroopan vakausmekanismia voidaan kehittää myös eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi.

Suomi oli ensimmäisiä maita, joka linjasi EMU-näkemyksiä. Saimme Hollannista heti kumppanin. Päätimme pääministeri Rutten kanssa etsiä samanmielisiä kumppaneita ja ajaa tavoitteitamme yhdessä.

Yhdysvaltojen vetäydyttyä kuoreensa Euroopan on otettava johtajuus ilmasto- ja kauppapolitiikassa. Euroopan unionilla on oltava kunnianhimoiset tavoitteet uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä. Meidän tulee päästä eroon fossiilisista polttoaineista ja luoda toimivat mallit hyödyntää kestävällä tavalla uusiutuvan energian lähteitä.

EU:n on turvattava kilpailukykynsä ja -asemansa neuvottelemalla kunnianhimoisia kauppasopimuksia, jotka avaavat markkinoita eurooppalaisille yrityksille. Samalla on tärkeää, että kauppasopimusten hyödyntämistä ja toimeenpanoa tehostetaan. Britannian eron myötä Suomi on ottanut yhdessä Hollannin, Tanskan, Ruotsin ja Baltian maiden kanssa entistä vahvemman roolin vapaakaupan edistäjänä EU-pöydissä.

Myös digitaalisuutta ja erityisesti tekoälyä koskevaa keskustelua olemme vauhdittaneet Euroopassa. Esityksestämme komissio tulee esittelemään heti alkuvuodesta selkeän tiekartan eurooppalaiselle tekoälyn kehittämiselle. Emme saa tässä kohtaa enää antaa etumatkaa Yhdysvalloille ja Kiinalle.

Arvot muodostavat maaperän, mihin kaikki yrityksen päätöksenteko perustuu. Yhteiskuntavastuun kantaminen lähtee periaatteesta, että yritys osana yhteiskuntaa pärjää sitä paremmin, mitä paremmin ympäröivä yhteiskunta voi. Itsekin yrittäjänä kiinnitin Japanin vierailulla huomiota yritysten halukkuuteen palkata osatyökykyisiä. Yritys esitteli ylpeänä, että tämä tehdas työllistää 900 osatyökykyistä.

Meillä Suomessa hallituksen kärkihankkeessa ”Osatyökykyiset työelämään” luodaan ja testataan uusia keinoja osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden tukemiseksi. Osakykyisen työllistäminen on mitä parhain tapa osoittaa, että yrityksen päätöksenteossa otetaan taloudellisten tekijöiden lisäksi huomioon myös toiminnan sosiaaliset vaikutukset.

Suomi ja suomalaiset yritykset ovat sadan vuoden itsenäisyyden aikana kohdanneet monia suuria murroksia. Elämme jälleen suurten muutosten aikakautta. Luultavasti muutos tulee olemaan rajumpi kuin pystymme kuvittelemaankaan.

Suomea on jatkuvasti uudistettava. Kun Suomi100 -juhlat loppuvat, järjestän 8.12. seminaarin ”Kohti seuraavaa sataa”. Yksi päivä siis huilataan ja sitten kääritään taas hihat. Tilaisuudessa etsitään Suomen tärkeimpiä kysymyksiä 2020-luvulle ja seuraavalle sadalle vuodelle. Nyt haetaan siis oikeita kysymyksiä ja haastan myös Elinkeinoelämän Keskusliiton tähän työhön.

Kysymykset voivat liittyä esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan turvaamiseen, työn ja yrittäjyyden murrokseen jne. Toivon, että otatte haasteen vastaan ja tulette esittelemään 8.12. oikeita kysymyksiä, joihin Suomen on löydettävä vastauksia selviytyäksemme 2020-luvun haasteista.

Puhe Euroopan arvot ja EU:n tulevaisuus -keskustelutilaisuudessa

Tiistai 21.11.2017 klo 15:39

(muutosvarauksin)

Tämän tilaisuuden teema on minulle hyvin läheinen ja tärkeä. Olen korostanut arvojen merkitystä päätöksenteon pohjana kaikissa niissä työyhteisöissä, joissa olen toiminut. Arvot testataan käytännön toiminnassa, on kyse sitten yrityksestä, poliittisesta puolueesta, maan hallituksesta tai Euroopan unionista.

Aluksi on syytä muistuttaa eurooppalaisten arvojen historiasta, siitä pohjasta, jolle olemme myöhemmin rakentaneet myös Euroopan unionia. Historian näkökulmasta voidaan sanoa, että EU on rakennettu hellenistisen sivistyksen, roomalaisen oikeuskäytännön ja kristinuskon perinnölle. Viime vuosisadan alkupuolella pyrkimys rauhaan nousi päätavoitteeksi ensimmäisen ja toisen maailmansodan veristen kokemusten seurauksena. Kuitenkin vasta toinen maailmansota ja holokaustin kauhut synnyttivät määrätietoisen tahtotilan pyrkiä ponnekkaasti kohti pysyvää rauhaa ja yhteistyötä.

Toukokuussa 1950 Ranskan pääministerin Robert Schumanin antamasta julistuksesta muodostui lähtökohta rauhanomaisen Euroopan rakentamiselle. Keskeiset eurooppalaiset johtajat näkivät, että kokonaan toisenlaisen, paremman Euroopan yhdistävänä tekijänä tulisivat olemaan juuri yhteiset arvomme. Seuraavana vuonna allekirjoitetusta Pariisin sopimuksesta alkaen on uudenlaista Eurooppaa rakennettu yhdessä tuumin ja päättäväisesti.

Eräs keskeinen Schumanin ja muiden EU:n perustajaisien esiin nostama käsite oli yhteisvastuullisuus. Taloudellista ja poliittista elämää ei vie eteenpäin ainoastaan vapaa kilpailu vaan yhdessä koettu vastuu myös vastapuolena koetun osapuolen kohtuullisesta pärjäämisestä.

Tämän historia on hyvä muistaa, kun tarkastelemme tämän päivän Euroopan unionia, sen arvopohjaa ja päätöksentekoa. Eurooppalaiseen arvopohjaan sisältyy enemmän kuin tällä hetkellä suosiossa olevat arvostukset tai ohimenevät ihanteet. Niissä on kysymys unionin toimintaa ohjaavista periaatteista. Arvot viittaavat niihin perusajatuksiin, joita pidetään pysyvästi niin tärkeinä, että koko yhteisön on syytä määrätietoisesti ponnistella niiden saavuttamiseksi.

Euroopan unionin perussopimuksessa unionin perusarvoiksi on määritelty ihmisarvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät jäsenvaltioita eikä unioniin voi kuulua yhtään maata, joka ei tunnusta näitä arvoja. Alun perin Euroopan unioni oli nimenomaan arvoyhteisö. Se on hyvä tänäkin päivänä muistaa kaiken päätöksenteon pohjana. Kuinka EU.n arvot sitten konkreettisesti heijastuvat päätöksenteossa?

Neuvottelut uusien jäsenehdokkaiden kanssa ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka arvopohja käytännössä vaikuttaa jäsenmaihin. Kööpenhaminan kriteerien mukaisesti ehdokasmaan tulee kunnioittaa näitä unionin perusarvoja, jotta sille voidaan myöntää jäsenyys tässä arvoyhteisössä.

Ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen pitää mielestäni näkyä kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Tässä kohtaa haluan nostaa esille esimerkiksi kysymyksen maahanmuutosta. Meillä suurimmalla osalla varmasti sydän sanoo, että niitä, jotka pakenevat sotaa, jotka kärsivät ja tarvitsevat apua, on yhdessä autettava. Meidän on kuitenkin kyettävä tekemään se säilyttäen yhteiskuntarauhan ja oikeudenmukaisuuden. Meidän tulee nähdä myös väärinkäytösten läpi.

Ihmisoikeus ja ihmisarvo ovat jakamattomia ja niitä tulee yksiselitteisesti kunnioittaa kaikessa päätöksenteossa. Emme saa sulkea silmiä julmalta ihmissalakuljetukselta tai niiltä tuhansilta menehtyneiltä, jotka ovat kuolleet yrittäessään päästä Eurooppaan. Emme saa myöskään sulkea silmiltä EU.n sisällä tapahtuvalta väkivallalta, emme väheksynnältä, emme luokkahuoneessa tapahtuvalta kiusaamiselta. Kaikki tämänkaltainen julmuus tulee yksiselitteisesti tuomita jo yhteisen arvopohjankin puitteissa. Kaiken päätöksenteon läpi on kyettävä tunnistamaan ihminen ja hänen oikeutensa, tarpeensa ja jokaisen jakamaton ihmisarvo.

Toteutuuko eurooppalainen kansanvalta? Paljon puhutaan siitä, että eurooppalaista päätöksentekoa pitäisi pystyä tuomaan lähemmäs kansalaista. Olen tästä samaa mieltä, ihmisten tulee kyetä osallistumaan entistä paremmin eurooppalaiseen päätöksentekoon. Epäluulot ja kritiikki kumpuaa usein osattomuudesta ja uskon, että tämä on myös osittain EU:n ongelma. Vahva kansanvalta ja demokraattiset periaatteet takaavat meille vakaan ja keskustelevan yhteiskunnan. Sitä haluan edistää.

Pyrkimyksen tasa-arvoon pitää senkin näkyä kaikessa eurooppalaisessa päätöksenteossa. Ensinnäkin meidän pitää edistää kaikin tavoin sukupuolten välistä tasa-arvoa. EU:ssa olemme paremmalla tasolla kuin monessa muussa maanosassa, mutta täälläkin parannettavaa riittää. Tämän vuoksi EU:n sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä ja keskeinen kokonaisuus, jossa toimet tasa-arvon edistämiseksi esimerkiksi työelämässä tulee huomioida vahvemmin.

Tässä kohtaa haluan myös nostaa esille periaatteen alueellisesta tasa-arvosta. EU-politiikassa tämä on aina ollut yksi ohjaavista periaatteista. Alueellisia eroja on unionin historian ajan pyritty kaventamaan vahvan koheesiopolitiikan avulla. Niitä alueita, jotka ovat jääneet kehityksestä jälkeen tuetaan EU-budjetin kautta. Tämä on tuottanut tuloksia, monen alueen BKT on noussut, ja kehityserot ovat kaventuneet.

Arvoisat kuulijat,

Arvojen määrittely on aina subjektiivinen prosessi, jossa voidaan päätyä myös ristiriitatilanteisiin. Viime aikoina on vakavasti keskustelu esimerkiksi Puolan ja Unkarin kohdalla siitä, kuinka EU voi puuttua tilanteisiin, jos jäsenmaa ei enää noudata yhteisesti sovittuja arvoja. Lissabonin sopimuksen artikla seitsemään on kirjattu mahdollisuus rajoittaa jäsenmaan äänestysoikeutta jäsenmaiden yhteisessä päätöksentekoelimessä, neuvostossa. Päätös vaatii kuitenkin kaikkien muiden jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Niinpä joudummekin nyt Euroopan unionissa miettimään, mitä oikeusvaltioperiaate yhtenä keskeisenä arvonamme merkitsee. Olemme tottuneet ymmärtämään sen niin, että oikeudenkäytöstä vastaa lakien ja niiden sisällön läpikotaisin tunteva virkamiehistö, oikeuslaitos. Heidän ratkaisunsa perustuvat lakiin ja harkitun laintulkinnan perinteeseen, ei vallitsevaan poliittiseen mielipiteeseen.

Olemme pahasti tuuliajolla, jos lakia lakataan kunnioittamasta keskeisenä yhteiskunnan perustekijänä. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa käytännön tilanteessa ennen kaikkea vapaata ja riippumatonta oikeuslaitosta.

Yhteinen eurooppalainen haasteemme näyttää nyt olevan, kuinka valvomme oikeusvaltioperiaatteen toteutumista yhteisenä arvonamme? Onko siinä kaikkialla kysymys sellaisesta perusarvosta jonka yli ei pääse jyräämään mikään muu arvo? Mielestäni näin tulee olla. Oikeusvaltioperiaatteen pitää olla yhteinen vahva pohja kaikille EU:n jäsenvaltioille.

Toinen ristiriitatilanne liittyy maahanmuuttokriisiin. Missä määrin Eurooppaan saapuvilta voidaan odottaa samaa arvopohjaa, kun yhtenä EU:n perusarvona on tasa-arvo ja toisaalta mielipiteen- ja sananvapaus? Nämä ovat kysymyksiä, joita jokainen EU:n päättäjä joutuu näinä päivinä pohtimaan. Samalla joudumme myös miettimään itseämme ja omaa suhtautumistamme ohjaavia arvoja sekä tapoja, joilla niitä toteutamme. Millaisiin ratkaisuihin meitä haastavat ja jopa velvoittavat sellaiset arvot kuten hädässä olevan auttamisen ja jokaisen ihmisen ihmisarvon puolustamisen?

Arvot eivät päästä meitä vähällä. Ne kutsuvat meitä jatkuvaan pohdintaan ja asioiden merkityksen puntarointiin. Haasteenamme on tasapainon löytäminen erilaisten ja joskus vastakkaistenkin arvojen vaatimusten suhteen.

Nyt kun islam lukuisine tulkintoineen ja sen edustamat arvot ovat vahvemmin läsnä koko Euroopassa ja myös yhteiskunnassamme, saattaa kiusauksena olla lähteä reippaasti vastustamaan itsellemme vieraiden arvojen rantautumista. Meidän on kuitenkin syytä kysyä ensin itseltämme, mitkä ovat ne omat, kestävät eurooppalaiset arvomme, joiden mukaan itse pyrimme ohjautumaan.

Islamin läsnäolo haastaa meitä laajemminkin kehittämään uskonnollista lukutaitoamme. Lietolainen pappi Mari Leppänen on kuvannut hyvin sitä, miten erilaiset uskonnot ja katsomukset ovat nousseet näkyväksi osaksi todellisuuttamme. Esimerkiksi uskonnon opetuksen merkitys korostuu tästä näkökulmasta. Tiedon puute johtaa uskontojen väärinkäyttöön niiden sisällä ja ulkopuolella. Myös erilaisten katsomusten vuoropuhelulle ja uskontojen väliselle rauhantyölle on yhä suurempi tarve.

Uskontojen, vakaumusten ja kulttuuritaustojen näkyminen, turvallinen rinnakkainelo, vuoropuhelu ja yhteistyö lisäävät yhteiskuntarauhaa. Ratkaisua ei pidä hakea uskontojen tai niiden tapojen häivyttämisellä julkisesta tilasta. Äärimmillään maan alle painettu uskonnollisuus synnyttää radikalisoitumista. Vain se mikä on julkisesti nähtävänä, voi olla myös julkisen keskustelun ja kriittisen arvioinnin kohteena. Tämä keskustelu ja arviointi voi auttaa myös löytämään yhteisiä arvoja yli uskontorajojen.

Ehkä eurooppalaisuus saattaisi nyt olla asia, jota voisimme pitää ajankohtaisena arvonamme: että korostamme eurooppalaista tapaa hahmottaa yhteiskunta. Sen ytimessä ovat ihmisarvo, oikeusvaltio, ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Juuri yhteiset, historialliset, eurooppalaiset arvomme ovat ohjanneet meitä nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme luomisessa.

Eurooppalaisuutemme korostaminen ei estä meitä rakastamasta kotimaatamme ja arvostamasta kaikkea sitä, mitä on 100-vuoden aikana rakennettu. 

Puhe Suomen tie itsenäisyyteen -seminaarissa

Tiistai 7.11.2017 klo 9:34

(muutosvarauksin)

 

Arvoisat kuulijat!

Hyvät seminaariin osallistujat!

Viikko sitten päättyi määräaika, jolloin kaikki kiinnostuneet voivat esittää oman hankkeensa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien ohjelmaan. Se tuotti peräti 5000 erilaista hanketta. Ohjelmiston kirjo on erittäin laaja. Kyselytutkimuksen mukaan Suomi100 -tapahtumien suunnitteluun oli osallistunut jo elokuuhun mennessä yli puoli miljoonaa ihmistä.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on saavuttamassa kaikkein tärkeimmän tavoitteensa. Olemme tehneet sen yhdessä - tillsammans, kuten juhlavuoden tunnus kuuluu. Suomalainen kansalaisyhteiskunta on näyttänyt voimansa. Urheiluseurat, kulttuurijärjestöt, tieteen edustajat, yritykset, työmarkkinajärjestöt – mitä erilaisimmat tahot ovat osallistuneet juhlavuoden ohjelman rakentamiseen.

Tänään palaamme maamme eturivin historiantutkijoiden johdattamana niihin aikoihin ja tapahtumiin, jotka johtivat valtiollisen itsenäisyyden toteutumiseen.

Nyt on juuri oikea aika nostaa historia näkyvämmin esille. Kun katsomme kalenteria, lähes joka päivälle voitaisiin kirjoittaa kiinnostava artikkeli otsikolla ”tapahtui tasan sata vuotta sitten”.

Juuri tänään tasan sata vuotta sitten Suomeen saatiin tieto vallan vaihtumisesta Pietarissa. Vladimir Leninin johtamat bolsevikit olivat tehneet vallankaappauksen. Väliaikaisen hallituksen pääministeri Kerenski oli paennut ja muita hallituksen jäseniä oli pidätetty. Suomen eduskunnan valtuuksilla Pietariin lähteneet neuvottelijat totesivat, että enää ei ollut olemassa sitä hallitusta, jonka kanssa oli tarkoitus sopia Suomen aseman järjestämisestä. Näin Suomen ja Venäjän valtioyhteys katkesi, siksi olemme kokoontuneet tänne tänään.

Suomessa lokakuun vaaleissa valittu eduskunta oli ehtinyt juuri aloittaa työnsä hyvin riitaisissa merkeissä. Yhteiskunnalliset ristiriidat olivat kärjistyneet, ja maata uhkasi elintarvikepula.

Tänään saamme kuvauksen siitä, mitä sata vuotta sitten tapahtui. On kuitenkin hyvä muistaa, että edellytyksiä maamme itsenäisyyden toteutumiselle rakennettiin pitkään, yli sata vuotta. Suomen kohtalot riippuivat ratkaisevasti eurooppalaisen politiikan käänteistä, kuten tohtori Risto Volanen tuoreessa kirjassaan ”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa osoittaa”.

Ratkaiseva murroskohta oli Suomen siirtyminen Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809. Suomen suuriruhtinaskunta sai autonomian, jonka suojissa kansalliset instituutiot saattoivat kehittyä.

Mutta lisäksi tarvittiin kansallisen tietoisuuden herätys. Sadan vuoden aikana vahvistui vähitellen ajatus, että suomi voisi olla enemmän kuin yhden pienen kansansirpaleen äidinkieli jossain pohjantähden alla. Herätysliikkeet, nuorisoseurat, osuustoimintaliike, työväenliike, teollisuutemme perustajat – kaikki rakensivat edellytyksiä sille, että Suomi oli valmis tarttumaan tilaisuuteensa, kun mahdollisuuksien ikkuna avautui syksyllä 1917.

Tällä paikalla on syytä korostaa valtiollisten instituutioiden merkitystä. Vuoteen 1917 tultaessa oli kertynyt jo kymmenen vuoden kokemus demokraattisesti valitun eduskunnan työstä. Oli syntynyt puoluerakenne, jossa kaikkien väestöryhmien ääni pääsi kuuluviin. 

Toinen tärkeä valtiollinen instituutio oli kotimainen hallitus eli senaatti, jonka juuret juontavat vuoteen 1809.  

Molemmilla instituutioilla oli tärkeä rooli itsenäistymisessä. Eduskunta totesi virallisesti valtioyhteyden katkeamisen ottamalla korkeimman vallan itselleen 15. marraskuuta 1917. Marraskuun lopulla eduskunta nimitti äänestyksen jälkeen P. E. Svinhufvudin senaatin. Sen tehtäväksi tuli itsenäisyyden toteuttaminen. 

Svinhufvud luki eduskunnalle 4. joulukuuta itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta senaatin toimet ja itsenäisyysaloitteensa Santeri Alkion toimiessa eduskunnassa tämän ponnen ensimmäisenä allekirjoittajana. Siitä päivästä tuli Suomen itsenäisyyspäivä.

 

Arvon kuulijat!

Suomen historiassa vuoden 1917 jälkeen tulivat merkittävät vuodet 1918 ja 1919. Juuri itsenäistynyt ajautui raakaan sisällissotaan vuonna 1918. Vajaa vuosi sisällissodan päättymisen jälkeen vuonna 1919 maassa järjestettiin jälleen demokraattiset eduskuntavaalit. Suomi sai tasavaltaisen hallitusmuodon ja maata ryhdyttiin rakentamaan parlamentaarisen kansanvallan pohjalta.

Sadan vuoden välimatka tarjoaa mahdollisuuden tarkastella tuota kolmen vuoden jaksoa kiihkottomasti, kokonaisuutena. Tehtävämme on yrittää ymmärtää tuota aikaa ja senaikaisia toimijoita heidän omista edellytyksistään lähtien.

Suomen tie itsenäisyyteen oli kapea ja kivikkoinen. Tie vei lopulta perille. Siitä voimme olla tänään kiitollisia - yhdessä.

Hyvää itsenäisyytemme juhlavuotta teille jokaiselle!

Lisää kirjoituksia