Kuvagalleria

Dancers in Red

Tekniset tiedot

  • Merkki: Chevrolet El Camino, vm. -87
  • Moottori: 400 cid (6,5 l), remmiahdettu, automaatti vaihteet
  • Polttoaine: Puu, vaihtoehtoisesti bensiini
  • Polttoaineen kulutus: Puuta noin 40 kg / 100 km
  • Polttoainekustannus: 2 ?/100 km
  • Toimintamatka: Hieman yli 200 km/ tankillinen (mahd. ottaa nopeudesta riippuen 1300 km polttoaine mukaan)
  • Huippunopeus: yli 140 km/h
  • Oma paino ajokunnossa: ~ 2 000 kg
  • Kaasutinlaitteisto: Rakennettu 2007
  • Moottorin elektroninen ohjaus: Motec M800, sähköisesti ohjattu seoksen lamda-säätö, bensiinin ja puukaasun yhteiskäytön mahdollisuus, automaattinen kaasuttimen sytytys
  • Päästöt: Täyttää E4-normin katsastusmittauksessa puukaasulla

ekokortteli.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=x6168-5S9io

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Viimeisimmät

  • 13.1.2019 14:19Pääministeri Sipilä: Hallitus tukee Oulua kriisissäLue lisää »
  • 11.1.2019 18:48Pääministeri Sipilän lausunto Oulun seksuaalirikosepäilyihin liittyenLue lisää »
  • 31.12.2018 11:09Pääministeri Juha Sipilän uudenvuoden tervehdysLue lisää »

Blogin arkisto

Suomenmaa

Puhe Vero2014 -tapahtumassa 12.3.2014

Jaa |

Keskiviikko 12.3.2014 klo 10:30


Syntynyttä julkisen talouden vajetta on paikattu velalla. Valtion velka pieneni vuodesta 2000 vuoteen 2008 noin yhdeksällä miljardilla eurolla. Vuonna 2008 se oli 29,3 prosenttia bruttokansantuotteesta ja julkisyhteisöjenkin velka suhteutettuna bruttokansantuotteeseen noin 34 prosenttia. Vuoden 2009 romahduksen jälkeen, tämä vuosi mukaan lukien, uutta valtion velkaa on otettu kuudessa vuodessa yli 42 miljardia euroa lisää.  Velan määrä on melkein kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa.  Tälläkään tiellä ei voida jatkaa.

Mitä nyt sitten pitää tehdä? Edessä on kipeitä päätöksiä, mutta toisaalta äärettömän mielenkiintoinen ja haastava työmaa. Sairauslomani aikana on ollut aikaa paneutua sellaisiinkin asioihin, mitä ei muuten ehtisi itse tehdä tai nähdä. Olen selannut valtion budjettikirjoja. Kuluvan vuoden menot ylittävät selkeästi budjetoidut tulot. Pitää palata aina vuoteen 2009 saakka, jotta vuodelle 2014 budjetoidut tulot riittäisivät budjetoitujen menojen kattamiseen.  Ajatusleikkinä tarkastellen nykyiset tulomme riittävät 5-6 vuotta sitten olleisiin menoihimme. Meidän pitää siis karkeasti palata elintasossamme talousromahdusta edeltävään ajankohtaan, sillä sen jälkeiset vuodet olemme eläneet velaksi. Budjettikirjaa selatessa ainakin itselleni tuli selväksi, että pystymme säästämään ja tehostamaan toimintojamme.

Keskustan mielestä tärkein tavoite on löytää nopeasti keinot velaksi elämisen lopettamiseksi. Otamme syömävelkaa joka vuosi 7-8 miljardia euroa. Kulutamme enemmän kuin tienaamme ja näin ei voi jatkua.

Ymmärrämme kyllä taloustilanteen vakavuuden ja Keskusta on aina kantanut vastuunsa julkisesta taloudesta. Näin toimimme jatkossakin. Nykyhallituksen suunnitelmat tehdä päätöksiä seuraavan hallituksen puolesta ovat menettäneet uskottavuutensa, koska hallitus ei ole kyennyt toteuttamaan oman hallitusohjelmansa keskeisiä tavoitteita.

Annan hallitukselle neuvon: tehkää sellaisia säästöjä, jotka vaikuttavat velanoton määrään jo tämän vuoden puolella. Ja tehkää päätöksiä ensi vuodellekin niin, että lisävelanoton määrä selkeästi vähenee. Seuraava hallitus jatkaa siitä vaalien jälkeen.

Viime ajat talouspoliittisessa keskustelussa on puhuttu kolmesta miljardista. Mikä ihmeen kolme miljardia? Luku on hallituksen itselleen asettama tavoite, että valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen täytyy saada taittumaan viimeistään vuonna 2015.  Tuon tavoitteen täyttyminen vaatisi kolmen miljardin lisäsopeutuksen valtiovarainministeriön joulukuun ennusteen mukaan. Tämä tavoite ei ole edes se EU:ssa yhteisesti sovittu julkisyhteisöjen suhteellinen velkaantumisen mittari, vaan hallituksen aivan itse, itselleen määrittelemä tavoite. On rehellistä todeta, että meidän on luotava ohjelma velaksi elämisen lopettamiseksi ja silloin ei puhuta kolmesta miljardista, vaan 7-8 miljardista eurosta.

Säästöjen lisäksi tarvitsemme nopeasti toimia ainakin neljään asiaan:

  1. Kunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kunnollinen uudistus on saatava aikaan
  2. Työuria on jatkettava
  3. Julkisen talouden on purettava normeja ja opeteltava palveluntarjoajan rooli
  4. Synkkyydestä on päästävä mahdollisimman pian uuden talouskasvun aikaan ja työn tekeminen on nostettava kansalliseksi arvoksi

Palataan nyt verotukseen. Julkisen talouden menot ovat nyt siis 58 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä on eurooppalaista huippua ja täysin kestämätön taso. Jos julkisen sektorin tehokkuutta ja tuottavuutta saadaan parannettua, alenisivat julkisen sektorin kustannukset. Samalla yksityiselle puolelle vapautuisi työvoimaa, joka veroja maksamalla tukisi julkisen talouden tasapainottamista ja turvaisi osaltaan kansalaisten palvelut. Ilman tätä rakenteellista muutosta on turha toivoa valtionvelan kääntymistä laskuun. Jos tasapainottamista yritetään tehdä veroja korottamalla, tämä vääristymä säilyy.

Suomen bruttoveroaste tulee kuluvana vuonna olemaan vähintään 45,5 prosenttia. Se on Euroopan unionin korkeimpia, mahdollisesti jopa korkein. Kilpailemme kyseenalaisesta ykkössijasta lähinnä Tanskan ja Ranskan kanssa. Bruttoveroasteen nostaminen ei ole tässä tilanteessa järkevää eikä realistista.

Hallitus pyrkii ohjelman mukaisesti tasapainottamaan valtiontaloutta 50 – 50 periaatteella - siis puolet veronkorotuksia ja puolet säästöjä. Käytännössä kuitenkin 70 prosenttia sopeuttamisesta on ollut veronkorotuksia, koska kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja kunnille sysätyt lisätehtävät ovat johtaneet kuntien veroprosenttien nostamiseen. Tämäkin on johtanut työn verotuksen kiristymiseen.

Mahdollisuudet uusiin veronkorotuksiin ovat hyvin rajalliset. Useimmat kulutus- ja valmisteverot on jo nostettu eurooppalaiseen kärkeen. Tällaisia ovat alkoholi- ja tupakkaveron lisäksi muun muassa virvoitusjuomavero, makeisvero ja myös sähkövero. Alkoholiveron tuotto ei tosin kata lähellekään niitä kustannuksia, mitä alkoholi yhteiskunnalle aiheuttaa. Tästäkään kokonaisuudesta ei ole kuitenkaan saatavissa luontevasti lisätuloja.

Myös pääomaverokantoja on tämän hallituksen aikana nostettu. Tuskin tässäkään on paljon liikkumavaraa vaarantamatta esimerkiksi yrittämisen kannustavuutta tai vaikkapa vuokra-asuntotuotantoa.

Itse asiassa ainoa merkittävä potentiaalinen verotulojen lisäämisen lähde on arvonlisäveron korottaminen. Sielläkin mahdollisuudet ovat rajalliset. Jos yleistä arvonlisäverokantaa korotettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä, jäisi meitä ankaramman verotuksen maaksi Euroopassa yksinomaan Unkari. Suhtaudun pidättyvästi arvonlisäverokantojenkin korottamiseen. Teoreettisesti arvonlisävero ei ole yhtä vahingollinen kuin tulovero, mutta myös ankaraan arvonlisäveroon liittyy ongelmia. Erityisesti ruuan ja lääkkeiden arvonlisäverokantojen nosto kohdistuu kaikkein pienituloisimpiin. Myös arvonlisäveron korottaminen nostaa bruttoveroastettamme, mikä on jo nyt liian korkea.

Yhteisöverokanta on nyt pudotettu 20 prosenttiin ja hyvä niin. Tosin Keskusta esitti verokannan alentamista asteittain – niin kuin muissa Euroopan valtioissa on yleensä tehty. Alhainen yhteisöverokanta on muun muassa kansainvälisen verokilpailun näkökulmasta perusteltu. Yritykset pystyvät hyvin suoriutumaan 20 prosentin yhteisöverosta enkä näe, että tämän tasoinen verotus on millään muotoa esteenä investointitoiminnan viriämiselle Suomessa. Enemmänkin on kysymys siitä, miten yritykset saavat parannettua myyntiään ja tuottavuuttaan niin, että verotettavaa tulosta syntyy. Yhteisöverokanta ei kuitenkaan koske kaikkia yrityksiä ja yrittäjiä. Eri yhtiömuotojen välille on muodostunut liian suuri veroero, joka pitäisi korjata esimerkiksi yrittäjätulovähennyksellä.

 

Aika ajoin nousee esille idea Viron mallista. Virossahan yhtiöön jätettyä voittoa ei veroteta lainkaan. Yritysjohtajana muistan hyvin, miten Viron yksikköömme priorisoitiin investointeja helpommin, koska tarvittavat varat olivat yksikön kassassa. Vaikka mallissa on houkutuksensa, Viron mallin kopioimiseen ei kuitenkaan ole tarvetta. Eikä mahdollisuuksiakaan. Yhteisövero, jonka tuotto on nyt suurin piirtein 4 miljardin euron tasolla, on tuiki tärkeä tässä julkisen talouden tukalassa tilanteessa. Asiantuntijoiden mukaan Viron mallin omaksumisen esteenä olisi todennäköisesti myös EU-oikeus. Se mikä Virolle on poikkeuksellisesti sallittu, ei välttämättä merkitse, että Suomi voisi ryhtyä verottamaan yhtiöitä vain jaetun voiton osalta. Sitä paitsi nollaverotus olisi ulkopoliittinen mahdottomuus. G20-maat, OECD ja EU ovat lähteneet voimallisesti estämään kansainvälisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua. Pyrkimyksenä on muun muassa erilaisten verokannustimien poistaminen unionin maista. Tässä kansainvälisessä veroilmastossa näyttäisi tosi pahalta, jos Suomi asettuisi poikkiteloin ja ryhtyisi tarjoamaan nollaverotusta Suomeen sijoittuville yhtiöille. Minusta Suomen täytyy olla tukemassa tätä kansainvälistä prosessia, joka tähtää yhteisöveron tuoton turvaamiseen.

Sekä talouskasvun että julkisen talouden tasapainottamisen näkökulmasta on välttämätöntä, että pystymme nostamaan työhön osallistumisastetta.  Tämä tärkeä tavoite voidaan saavuttaa vain useiden toimenpiteiden yhteisvaikutuksena. Yhtenä toimenpiteenä voi olla työn verotuksen keventäminen. Jos meillä lähivuosina on mahdollisuuksia verorasituksen pienentämiseen, pitäisi se tehdä ansiotulojen verotuksen keventämisenä alkaen pienimmistä tuloluokista. Jos mitään ei tehdä, työn verokiila jatkaa jyrkkenemistään. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantajan palkkakustannus kasvaa samaan aikaan, kun työntekijän käteen jäävä palkka pienenee. Kunnallisverojen jatkuva nostaminen vähentää osaltaan työn tekemisen motivaatiota ja hidastaa talouskasvua. Tämän ongelman taustat on tiedetty pitkään, mutta konkreettiset toimet asian hoitamiseksi puuttuvat.

En usko temppuverotukseen, vaan olen kohtuullisten verokantojen ja tiiviin veropohjan ystävä. Veropolitiikassa tulee pyrkiä ennustettavuuteen, johdonmukaisuuteen ja jopa verotuksen yksinkertaistamiseen. Nykyinen hallitus lähti aluksi temppuverotuksen tielle. Se sääti esimerkiksi lain, jolla niin sanottujen bisnesenkeleiden verotusta hiukan huojennettiin. Olen toiminut aktiivisena pääomasijoittajana melkein 20 vuoden ajan ja voin sanoa tuntevani alan. Hallituksen sijoittajavähennyksellä ei ole minkäänlaista kansantaloudellista merkitystä. Onneksi hallitus käänsikin kelkkaansa viime vuonna. Suunnilleen samassa sarjassa oli yritysten väliaikainen t&k -vähennys.

Kasvupolitiikan näkökulmasta tulee tukea – paitsi työhön osallistumista – myös kasvuyrittäjyyttä. Se voi tapahtua lisäämällä rahoituksen saatavuutta ja panostamalla tutkimukseen, kehitykseen ja yleensäkin korkeaan osaamiseen. Myös verotuksen puolella voidaan tehdä jotakin. Yritysten kasvun näkökulmasta olisi eduksi, jos First North -listalla olevien yritysten maksamien osinkojen verotus rinnastettaisiin listaamattomien yritysten verotukseen. Tällä saataisiin erittäin halvalla kannustettua yrityksiä listautumaan. Osinkoverovaihtoehdossamme olisimme tehneet tilaa progressiivisemmalla mallilla pienten pörssilistattujen osinkojen verovapaudelle. Tällä toimella pyritään siihen, että suurempi osa yksityisvarallisuudesta suuntautuisi yritysten taseisiin kasvua vauhdittamaan.

Esimerkiksi pelialan yhtiöiden kehitystä edesauttaisi se, että avainhenkilöt voisivat ilman veroseuraamuksia merkitä yhtiön osakkeita selvästi alempaan hintaan kuin korkealla arvostuksella sisään tuleva pääomasijoittaja. Tämä on keskeisin toivomus start-up yrittäjiltä verotuksen suuntaan. Olen havainnut saman ongelman pääomasijoittaja-ajaltani. Arvostuskysymys on aivan turha este uusien yrittäjäosakkaiden saamiselle aloittavaan yritykseen. Kasvuhakuisuudessa kannustaminen yrittäjyyteen on avainasemassa.

Pääoman kohtelussa ei pidä tarkastella vain ulkopuolisten sijoittajien saamista riskirahalla kasvuyrityksiin vaan pitää ymmärtää, että saman houkuttelevuuden pitää koskea vakiintuneita yrityksiä ja niiden vanhoja omistajia. Pitää muistaa, että 60 % viimeisen kymmenen vuoden aikana syntyneistä työpaikoista on syntynyt toimintansa jo vakiinnuttaneissa 10 - 1000 työntekijän yrityksissä.

Riskin ottamisen tieltä tulisi raivata veroesteitä. Riskin ottamista tukisi esimerkiksi se, että luovutustappiot saisi vähentää muista pääomatuloista. Sitä paitsi muutos lisäisi oikeudenmukaisuutta. Jos voitot ovat veronalaisia, pitäisivät vastaavat tappiot olla vähennettävissä verotuksessa. Yrityksiä hiertää myös yritysten tulon jakaminen useisiin eri tulolähteisiin.  Vaikka järjestelmän yksinkertaistamisessa onkin merkittäviä haasteita, parantaisi yhteen tulolähteeseen siirtyminen merkittävästi verotuksen yksinkertaistamisen tavoitetta. Tällaista jakoa ei monissa maissa ole ja meilläkin siitä luopumista kannattaisi selvittää.

Innovaatioketjun vahvistamisessa on vielä paljon tekemistä. On ollut ilo nähdä, että viime vuosina start up -toiminta on lähtenyt virkoamaan ja kasvamaan. Samantyylisiä innovatiivisia elementtejä odottaisin innovaatioketjun seuraavaan vaiheeseen eli kasvuyrittäjyyteen ja yritysten kansainvälistymiseen. Valtion taustatuki on tarpeen kasvuyrittäjyyden synnyttämisessä ja kehittämisessä. Keskusta on esittänyt yhdeksi merkittäväksi kasvun vauhdittajaksi kasvurahastoa.

Tiivistäen voisi sanoa, ettei meillä ole enää varaa nostaa veroastettamme. Helppoa tietä ei enää ole.  Julkinen talous on tasapainotettava ainakin pääosin säästöillä, rakenteellisilla uudistuksilla sekä kasvua vauhdittavilla ja työllisyyttä parantavilla toimilla.

Viime eduskuntavaalien alla kaikki puolueet painottivat sitä, että työuria on pidennettävä alusta, keskeltä ja lopusta. On hämmästyttävää, kuinka vähän tässä asiassa on tapahtunut kolmen vuoden aikana. Eläkeuudistusta ei ole tehty, vaikka kaikki tunnustavat sen välttämättömyyden. Mitä kauemmaksi ratkaisu siirtyy, sitä rajumpia ja nopeampia toimenpiteitä joudutaan tekemään. Me elämme nykyään pidempään ja useimmat meistä elävät myös terveinä pidempään. On täysin mahdotonta, että näissä oloissa voisimme pitää eläkeiän nykyisellään. Olisi vahingollista, jos eläkeratkaisu jäisi merkittäväksi vaaliteemaksi ja jotkut puolueet taas kalastelisivat ääniä sitoutumalla ratkaisuihin, joihin meillä ei ole varaa. Eläkeiän nostamisen rinnalla pitää olla näkymä uusien työpaikkojen synnystä. Lisäksi meidän pitää pystyä parantamaan työssä jaksamista ja johtamista. Työelämään tullaan Suomessa kansainvälisesti vertaillen hyvin myöhään. Tähän on saatava tuntuva muutos.

Valtion ja kuntien menoista yli puolet on sosiaali- ja terveysmenoja. Tarvitsemme kipeästi kunnollisen sote-uudistuksen. Siihen olemme rakentaneet asiantuntijoiden avulla oman radikaalin vaihtoehtomme – kotikunta – maakuntamallin sisältäen myös rahoitusratkaisun. Sosiaali- ja terveydenhuolto vaatii laajemmat järjestämishartiat, uudenlaisen johtamisotteen ja uudenlaiset mittarit.

 

Hyvät kuulijat,

Olemme valtavien ongelmien edessä. On pelättävissä, että meneillään olevasta talouden ahdingosta tulee pitkäkestoisempi kuin 1990-luvun alun lamasta. Ympäröivä maailma on hitaan kasvun tilassa. Tämä pätee sekä euroalueeseen että yhä selkeämmin myös Venäjään. Suomen elinkeinoelämän rakennemuutos, joka hidastaa talouskasvua, jatkuu ainakin muutaman vuoden ajan. Julkisen talouden kestävyysvaje ei kasva itsestään umpeen. Kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminenkin on kaikissa oloissa monivuotinen prosessi. Tästä selvitään vain työntekoa lisäämällä ja tuottavuutta parantamalla. Tätä kautta saamme aikaa myöten lisää kasvua, joka omalta osaltaan mahdollistaa julkisen talouden tasapainottamisen. Samalla meidän on supistettava määrätietoisesti niitä valtion ja kuntien toimintoja, jotka vain vähän tuntuvat kansalaisten jokapäiväisessä elämässä.

Onneksi muutoksen avaimet ovat meidän suomalaisten omissa käsissä. Tarvitsemme säästöjä, tarvitsemme kunnollisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, julkisesta hallinnosta tulee tehdä jarrun sijaan mahdollistaja, normeja tulee purkaa, työuria ja eläkeikää jatkaa sekä talouskasvu on saatava liikkeelle. Tämä kaikki on tehtävä ilman, että ainakaan nostamme bruttoveroastetta. Tästäkin varmasti selvitään. Tämä on vaan vähän niin kuin savolainen projekti – aloittamista vaille valmis.

Avainsanat: kestävyysvaje, verotusaste, yhteistöverokanta, veropohja, luovutustappiot, työurat, pk-yritykset, kasvupolitiikka