Kuvagalleria

Dancers in Red

Tekniset tiedot

  • Merkki: Chevrolet El Camino, vm. -87
  • Moottori: 400 cid (6,5 l), remmiahdettu, automaatti vaihteet
  • Polttoaine: Puu, vaihtoehtoisesti bensiini
  • Polttoaineen kulutus: Puuta noin 40 kg / 100 km
  • Polttoainekustannus: 2 ?/100 km
  • Toimintamatka: Hieman yli 200 km/ tankillinen (mahd. ottaa nopeudesta riippuen 1300 km polttoaine mukaan)
  • Huippunopeus: yli 140 km/h
  • Oma paino ajokunnossa: ~ 2 000 kg
  • Kaasutinlaitteisto: Rakennettu 2007
  • Moottorin elektroninen ohjaus: Motec M800, sähköisesti ohjattu seoksen lamda-säätö, bensiinin ja puukaasun yhteiskäytön mahdollisuus, automaattinen kaasuttimen sytytys
  • Päästöt: Täyttää E4-normin katsastusmittauksessa puukaasulla

ekokortteli.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=x6168-5S9io

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Viimeisimmät

  • 12.12.2018 15:38Pääministeri Sipilän puhe eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa EU:n tulevasta kehityksestäLue lisää »
  • 10.12.2018 11:17Pääministeri Juha Sipilän puhe Suomalaisia ilmastotekoja - Enemmän ja nopeammin-seminaarissaLue lisää »
  • 5.12.2018 15:45Pääministeri Juha Sipilän lausunto Oulun tapauksista Lue lisää »

Blogin arkisto

Valtioneuvoston tervehdys Helsingin yliopiston lukuvuoden 2015-2016 avajaisissa

Maanantai 31.8.2015 klo 12:57

Pääministeri Juha Sipilä

Valtioneuvoston tervehdys Helsingin yliopiston lukuvuoden 2015–2016 avajaisissa
31.8.2015

(muutosvarauksin)

 
Herra Kansleri

Herra Rehtori

Herra Komissaari

Arvoisat kutsuvieraat

Hyvät tiedeyhteisön jäsenet

On suuri kunnia saada seistä eräässä Suomen arvokkaimmassa tilassa! Tässä nimenomaisessa suuressa juhlasalissa on järjestetty merkittäviä isänmaallisia juhlia, pidetty laadukkaita konsertteja ja konferensseja.

Mikä tärkeintä: tässä rakennuksessa, tässä salissa on tuotettu idea Suomesta. Yliopistollinen toiminta Suomessa on vanhempaa kuin useimmat valtiolliset toiminnot. Helsingin yliopiston 375-vuotinen historia kattaa huomattavan aikakauden maamme historiasta. Samalla iloitsen siitä, että Helsingin yliopisto pärjää erinomaisesti myös yliopistojen välisissä ranking-mittauksissa. Se osoittaa, että täällä tehty työ on tuottanut kansainvälisesti hyvää ja vertailukelpoista tulosta.

Suomen poliittinen ja taloudellinen menestystarina on ollut kertomusta koulutuksesta, sivistyksestä ja koko kansan yhtäläisistä mahdollisuuksista vaikuttaa. Yliopistojen ulkopuoliset tahot ovat aina osoittaneet suurta kiinnostusta korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen. Nämä muutokset liittyivät 1800-luvulla kansakunnan idean rakentamiseen. Viimeisen sadan vuoden aikana yliopistoja on tarvittu hyvinvointivaltion tuottamiseen ja eri alueiden  tarpeisiin.  Länsimaissa yliopistojen tehtävänä on lisäksi antaa tutkimustietoa poliittisen päätöksenteon pohjaksi, sivistää sekä kasvattaa opiskelijoiden sosiaalista pääomaa ja osaamista.

Suuri menneisyys luo paineita yliopistoja – ja koko koulujärjestelmää – kohtaan. Suomen yliopistolaissa vuodelta 2009 korkeakouluille on asetettu vahva kansallinen tehtävä. Niiden tulee ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee parantaa elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Laissa todetaan lisäksi, että yliopistojen koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.

Joka syksy useita tuhansia nuoria aloittaa opiskelunsa korkeakouluissa. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on ollut jo pitkään, että kuka tahansa meistä on voinut opiskella niin pitkälle kuin tiedot, taidot ja motivaatio ovat riittäneet. Tämä ei ole riippunut opiskelijan tai hänen vanhempiensa varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta tai asuinpaikasta. Tätä mahdollisuuksien tasa-arvoa on jatkossakin vaalittava.

Vaikka Suomessa yliopistot nähdään tänään ”tiede- ja tutkimusyliopistoina”, on syytä muistuttaa, että yliopistoilla on edelleen tärkeä kasvatustehtävä: kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan nuorten ihmisten tietoa, taitoa ja rohkeutta olla ihmisiksi.  Kasvattajaksi on laissa määritelty yliopisto, mutta yhtä tärkeitä ovat opiskelijoiden omat yhteisöt, kuten ylioppilas- ja osakunnat, killat sekä tiedekunta- ja ainejärjestöt.

Pohdinnat tiedon sisällön riittävyydestä, kasvatuksen tavoitteista ja opiskelun päämääristä ovat ajankohtaisia. Ne edellyttävät näkemystä tulevaisuudesta. Minkälaisia suomalaisia me haluamme nuorisosta kasvattaa? Toivon, että yliopistot edelleen ottavat tosissaan tämän kasvatustehtävän aikana, jolloin tarvitaan laaja-alaista ja vastuullista ajattelua, kykyä toimia yhteisönsä hyväksi sekä tulevaisuusoptimismia. Yliopistojen tulee edelleen rohkaista kriittiseen ajatteluun ja luovuuteen. Yliopistopohjainen start-up –toiminta ja lisääntynyt akateeminen yrittäjyys ovat esimerkkejä tästä. Kansainvälisesti kilpailevalla yliopistolla on edelleen roolinsa paikallisessa alustassaan.

Hyvät kuulijat,

Menossa on yksi Suomen taloushistorian heikoimmista ajanjaksoista. Mikäli ennusteet tämän vuoden talouskasvusta toteutuvat, taloutemme on tämän vuoden lopussa yli viisi prosenttia pienempi kuin ennen kansainvälisen finanssikriisin alkua vuonna 2008.

Talouskehityksemme on ollut selvästi heikompaa kuin muualla euroalueella tai verrokkimaillamme Ruotsilla ja Saksalla. Suomen kasvunäkymät ovat synkentyneet edelleen samalla kun muualla euroalueella on päästy paikoin jo ripeään kasvuun. Huonon kilpailukyvyn seurauksena työttömyys nousi kesäkuussa jo kymmeneen prosenttiin. Verrattuna edellisen vuoden kesäkuuhun työttömyyden kasvu oli Suomessa nopeinta euroalueella. Kyse on Suomen talouden rakenteellisesta kriisistä, ei väliaikaisesta notkahduksesta tai suhdannekriisistä.

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ei ole kestävällä pohjalla. Julkisessa taloudessa on kestävyysvaje. Normaalinkaan talous- ja työllisyyskehityksen oloissa julkisen talouden tulot eivät riitä rahoittamaan nykyperustein määräytyviä julkisia menoja. Jos tulojen ja menojen rakenteellista epätasapainoa ei korjata, julkinen velka uhkaa kasvaa hallitsemattomasti. Vastustaessaan säästöjä tulee kannattaneeksi velaksi elämisen jatkamista. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pelastuu vain vähentämällä menoja, tekemällä rakenteellisia uudistuksia ja parantamalla kilpailukykyä ja muita kasvun edellytyksiä. 

Hyvät yliopistolaiset,

Tämän vakavan taloustilanteen seurauksena haastan ja rohkaisen teitä. Hallitus ei voi jatkaa velaksi elämistä. Samalla on ollut pakko leikata myös muualta kuin etuuksista. Taloutemme ei tule kohenemaan merkittävällä tavalla vähään aikaan. Pienemmillä resursseilla on jatkossa pystyttävä enempään ja parempaan. Monesti pienemmällä rahalla saa enemmän vaikuttavuutta. Omista kokemuksistani tiedän, että niukkuus luo myös luovuutta. Tämä on pitkälle asennekysymys.

Rohkaisen teitä luoviin ratkaisuihin ja uusiin tapoihin toimia korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen tason takaamiseksi. Tähän teiltä, yliopistolaisilta, löytyy kykyä, tietoa ja taitoa.  

Meidän on rohkeasti uudistuttava, uskallettava luopua vanhoista toimintatavoista ja muutettava ajattelutapaamme. Uudistumisen pitää pysyä jatkuvana tilana ja vireenä.

Hyvä juhlaväki,

Mikä on yliopiston tehtävä tänään ja tulevaisuudessa? Tietoa tuotetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tutkimusta tehdään eri hallinnonaloilla, kaupunkien tietokeskuksissa, työmarkkinajärjestöissä sekä pankkien ja elinkeinoelämän tutkimuslaitoksissa ja ajatuspajoissa. Samaan aikaan sosiaalinen media levittää viestiä yhä laajemmalle ja reaaliaikaisesti. Tiedon sirpaloituminen korostaa yliopistojen korkealaatuisen, riippumattoman ja kriittisen tutkimuksen merkitystä.

Hallitus on sitoutunut ajamaan rakennepoliittista ohjelmaa, jolla pyritään uudistamaan suomalaista yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Toivon osaltani, että yliopistot, sen tutkijat ja opiskelijat antavat tukensa rakennetalkoisiin, joihin viimeistään nyt on ryhdyttävä. On kestettävä seitsemän laihaa vuotta, jotta lihavista vuosista voidaan jälleen nauttia.

 Tulevaisuudessa meidän on uskallettava keskittyä muutamiin, tulevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden kannalta tärkeimpien uudistusten tekemiseen. Näiden muutosten hahmottaminen edellyttää laajaa ja vaativaa asiantuntijaosaamista. Vaikutusarviot on tehtävä kunnolla. Kokonaisuutta on vahvemmin hallittava yli hallinnonalojen. Tähän tehtävään tarvitsemme yliopistojen ja korkeakoulujen tukea.

Saanen osaltani, ja Valtioneuvoston puolesta, onnitella juhlivaa maan vanhinta yliopistoa ja toivottaa sille voimaa paremman tulevaisuuden rakentamiseen, niin Helsingissä, Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. 

Puhe suurlähettiläspäivillä 24.8.2015

Maanantai 24.8.2015 klo 14:37

Pääministeri Juha Sipilän puhe suurlähettiläspäivillä 24.8.2015

(muutosvarauksin)

 

Arvoisat suurlähettiläät,

Edustajamme maailmalla,

 

Mukava tavata teitä kaikkia tänään, osan olen ehtinyt jo tavatakin ensimmäisten ulkomaanmatkojeni yhteydessä.  

Hyvät kuulijat,

Olen jatkanut tänä vuonna jälleen lentoharrastustani. Lentämisessä on tarkat säännöt. Koulutuksesta, koneen varustetasosta ja säästä riippuen noudatetaan joko VFR (visual flight rules) tai IFR (instrument flight rules) -sääntöjä.

Olosuhteet vaikuttavat siis merkittävällä tavalla lentämiseen. Kun ilma on kirkas, voidaan lentää ihmisen aisteihin perustuen näkölento-olosuhteissa. Mutta kun lennetään kirkkaasta säästä pilveen tai sumuun, ihminen menettää muutamassa sekunnissa asentotajunsa, jos lentämistä jatketaan ihmisen aistien varassa. Asentotajun ylläpitämisessä pilvessä ihmisen on pakko oppia luottamaan mittareihin.

Lentokoneessa on kymmeniä mittareita, joiden perusteella koneen asento ja suunta määrittyy. Koneen päämäärän, suunnan ja asennon täytyy olla hallittu myös sumussa lennettäessä.

 

Arvoisat suurlähettiläät,

Elämme nyt sumuisessa maailmassa. Koneessamme täytyy siksi seurata tarkasti kaikkia mittareita, myös miehistön välisen yhteistyön ohjaamossa täytyy toimia.

Myös teillä on tiivis yhteys mittaristoomme. Te lähes sata suurlähettilästä ja ulkomaanedustustoa olette verkosto, jonka täytyy toimia huippuunsa viritettyinä antureina, jotta tilannekuvamme on oikea. Jos tilannekuva on väärä, menetämme helposti asentotajumme. Jos asentotaju menetetään, voi koneemme tehdä kohtalokkaan ohjausvirheen.

Asentotajunsa menettäneitä ja niitä, jotka eivät luota sumussa lennettäessä mittareihin, on valitettavasti enemmän kuin osasin kuvitella.

 

Hyvät ystävät,

Monet Suomen mittarit ovat edelleen aivan oikeassa asennossa, mutta jotkut niistä ovat punaisella. Aloitetaan taloudesta.

Menossa on yksi Suomen taloushistorian heikoimmista ajanjaksoista. Mikäli ennusteet tämän vuoden talouskasvusta toteutuvat, taloutemme on tämän vuoden lopussa noin viisi prosenttia pienempi kuin ennen kansainvälisen finanssikriisin alkua vuonna 2008. Velkamme kasvaa joka päivä.

Talouskehityksemme on ollut selvästi heikompaa kuin muualla euroalueella tai verrokkimaillamme Ruotsilla ja Saksalla. Kilpailukykymme on rapautunut jopa noin viisitoista prosenttia keskeisiä kilpailijamaita heikommaksi, ja vienti ei vedä. Tämän seurauksena teollisuustuotanto on pienentynyt neljänneksellä. Kyse on Suomen talouden rakenteellisesta kriisistä, ei väliaikaisesta notkahduksesta tai suhdannekriisistä.

Huonon kilpailukyvyn seurauksena työttömyys nousi kesäkuussa jo kymmeneen prosenttiin. Verrattuna edellisen vuoden kesäkuuhun työttömyyden kasvu oli Suomessa nopeinta euroalueella. Työllisyys heikkenee edelleen myös teollisuudessa, jossa kohdataan kova kansainvälisen kilpailu joka päivä. Tämän vuoksi meidän on löydettävä uudet keinot sopeutua kansainvälisen kilpailun luomaan haasteeseen osana euroaluetta.

Huono tilanteemme paljastaa sen, että emme ole oppineet elämään euroalueella. Perinteiset työkalut eivät riitä ja suomalaisen työn kilpailukyky on heikentynyt.

Suomella on kymmenen miljardin haaste. Säästöillä hoidetaan neljä miljardia euroa, uudistuksilla neljä ja loput kasvun maaperän rakentamisella. Kilpailukykyeroa kurotaan umpeen työelämän muutoksilla, maltillisilla palkkaratkaisuilla ja tuottavuuden parantamisella. 

Yhteiskuntasopimuksella pyrittiin hakemaan ratkaisua työelämän muutoksiin kilpailukykyloikalla ja työntekijöiden muutosturvaa parantamalla. Kasvu ei synny itsestään eikä sitä kannata jäädä odottelemaan – edellytykset kasvulle on tehtävä itse. Ne ovat täysin omissa käsissämme. Tie tuohon tavoitteeseen neuvotteluiden kariuduttua vaikeutui huomattavasti, mutta hallitusohjelman tavoitteista hallitus ei voi luopua. Perusteluksi riittää pelkästään suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen – tai suorastaan pelastaminen.

Hallitus tulee alkusyksyn aikana esittelemään vaihtoehtoisia keinoja kilpailukyvyn parantamiseksi. Jos onnistumme vaikeutuneessa tehtävässä, pystymme välttämään lisäleikkaukset ja veronkorotukset sekä tekemään mahdollisuuksien mukaan ansiotuloverotuksen kevennykset. Tarkistuspiste näille toimille on kevät 2017.

 

Hyvät kuulijat,

On paikallaan tarkastella myös Suomen henkistä tilaa ja ilmapiiriä. Olen pannut merkille, että maailmalla sitä on arvioitu erilaisista näkökulmista kevään eduskuntavaalien ja hallitusratkaisun jälkeen.

Filosofi Maija-Riitta Ollila pohti henkistä tilaamme muutamia päiviä sitten Helsingin Sanomissa toteamalla, että olemme Suomessa epäonnistuneet kriisitietoisuuden viljelyssä. Sitaatti: ”Tarkoitus oli muokata maaperää muutokselle. Sen sijaan syntyi itseään toteuttava ennuste: kansakunta kääntyi sisäänpäin ja laittoi valot pois.” Tuossa arviossa saattaa olla paljon perää. Sisäänpäin kääntymisestä ja valojen sammuttamisesta on ainakin oireita.

Tällaisen ajattelun hyväksyminen johtaisi Suomen henkiseen sulkeutumiseen. Se olisi meille kohtalokasta.

On sanottava selvällä suomen kielellä, että emme hyväksy rasismia, emme hyväksy vihapuhetta emmekä poliittista väkivaltaa missään muodossa, emme tekojen emmekä sanojen tasolla. Hallitusohjelman visiossa on selkeästi todettu, että Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa.

Meillä on varmasti paljon parannettavaa siinä, miten huolehdimme niistä, jotka haluavat eri syistä tulla Suomeen. Jotkut tulevat opiskelemaan, toiset töihin, jotkut pakenevat sotaa ja vainoa henkensä kaupalla. Jokaista tulijaa on kohdeltava ihmisenä, yksilönä.

Filosofi Ollilan mukaan Suomi tarvitsee positiivisia päämääriä, joiden saavuttamiseksi voidaan ponnistella. Tässäkin yhdyn hänen käsitykseensä ja ymmärrän, että hallituksen viralliset tavoitteet, kuten velkaantumisen taittaminen ja kilpailukyvyn parantaminen, eivät inspiroi kansalaisia.

Velaksi elämisen jatkaminen olisi käpertymistä sisäänpäin vaihtoehdottomuuden tilaan. Osa meistä vastustaa säästöjä, osa työelämän uudistamista kilpailukyvyn parantamiseksi ja osa julkisen talouden reformeja. Vastustamalla näitä hyväksyy samalla myös vastuuttoman velaksi elämisen jatkamisen ja ongelmien siirtämisen seuraavien sukupolvien ratkaistavaksi. Minulle se on vastenmielinen ajatus.

Olemme nyt erittäin vaikeassa tilanteessa, jopa kriisissä. Yrityksessä kriisijohtamisen periaatteita ovat talouden tasapainottaminen, ihmisistä huolehtiminen ja tulevaisuuteen panostaminen. Tämä sopii myös Suomen johtamiseen. Julkinen talous on saatava tasapainoon ja velaksi elämisen on loputtava. Ihmisistä on pidettävä huolta oikeudenmukaisella politiikalla. Leikkauslistoja on helppo kritisoida, mutta tekemättä jättämisen vaihtoehtoa ei ole. Meidän on myös kyettävä luomaan innostavampia tulevaisuuden näkymiä koko kansakunnalle. Tarvitsemme talouskasvua, työpaikkoja ja tulevaisuusinvestointeja. Hallituksen kärkihankkeet ovat osa näitä tulevaisuusinvestointeja.

Meillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistaa Suomea. Työpaikoilla pitää katsoa, miten asioita voidaan tehdä yhdessä paremmin. Meidän poliitikkojen ja virkamiesten pitää muuttaa perusteellisesti se vanhan maailman ratkaisumalli, jossa ongelmat yritetään ratkaista uusilla laeilla ja määräyksillä, joiden toteuttamiseen ja valvomiseen tarvitaan uusia viranomaisia. Sen sijaan meidän pitää purkaa turhaa sääntelyä ja kannustaa luoviin ratkaisuihin niin yrityksiä kuin viranomaisiakin. Suomi nousee vain uudistumalla ja työtä tekemällä.

Oma intohimoni on ongelmien ratkaiseminen, nyt niitä taitaa olla edessä enemmän kuin osasi toivoakaan.

 

Arvoisat suurlähettiläät,

Suomen EU-politiikka perustuu aktiivisuuteen, aloitteellisuuteen ja käytännönläheisyyteen. Etsimme yhdessä ja aktiivisesti ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Vaikka etenkin eurokriisin hoidossa Suomen linja on ollut tiukka, olemme aina osa ratkaisua, emme osa ongelmaa.

Euroopan unionin on oltava suuri suurissa asioissa, ja pienet asiat on jätettävä jäsenvaltioiden huoleksi. EU:n on keskityttävä suuriin talouden, työllisyyden ja turvallisuuden kysymyksiin.

EU-maista kansantaloutemme kasvaa hitaimmin, Kreikkaakin heikommin. Samalla, kun olemme vaatineet Kreikalta toimia, meidän on uudistuttava itse. Oma mittarimme on pahasti punaisella, monissa kriisin kokeneissa maissa mittarit ovat vähintään keltaisella, nousemassa jopa vihreälle alueelle. Taloudellinen suorituskykymme vaikuttaa myös EU-politiikkamme uskottavuuteen. Toisilta ei pidä vaatia sellaista, mihin ei itsekään pysty.

Kreikan tilanne oli kesän aikana kriittinen. Kreikan toinen sopeutusohjelma päättyi kesäkuun lopussa ja aika oli käymässä vähiin. Päämiehet kokoontuivat poikkeuksellisesti kolme kertaa eurohuippukokoukseen löytämään kestävää ulospääsytietä. Katsoimme aluksi, ettei Kreikan esittämä uudistusohjelma vastannut lainkaan siltä edellytettyä. Kreikan alkuperäinen ehdotus ei muodostanut riittävää pohjaa periaatepäätökselle EVM-ohjelmaneuvottelujen aloittamiselle.

Suomi arvioi kestävimmän ratkaisun löytyvän vaihtoehdosta, jossa Kreikka olisi väliaikaisesti rahaliiton ulkopuolella. Siinäkin vaihtoehdossa Kreikka olisi tullut tarvitsemaan ulkopuolista apua. Vaikka emme olleet neuvottelujen alkuvaiheessa valmiita hyväksymään neuvottelujen aloittamista uudesta EVM-ohjelmasta, emme kuitenkaan olleet yksin estämässä neuvottelujen alkamista. Suomi oli valmis tarkastelemaan eri etenemisvaihtoehtoja. Linjamme oli tiukka, mutta ei kohtuuton eikä ehdoton. Pienen jäsenmaan on valittava tarkkaan vaikuttamisen paikkansa. Täydellisesti poikkiteloin asettuminen ei palvele Suomen etua. Teimme täysin selväksi, että sitoutumattomuus yhdessä tehtyihin sopimuksiin ja uudistuksiin ei voi jatkua.

Suomi on talous- ja rahaliiton jäsenenä sitoutunut edistämään euroalueen vakautta. Suhtaudumme kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa, mutta mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan käyttämään, se voidaan tehdä mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa.

Suomi katsoo, että neuvoteltu Kreikan EVM-ohjelma ja sen ehdollisuus luovat edellytykset Kreikan talouden tervehtymiselle ja palaamiselle kasvun tielle ja aikanaan paluulle markkinarahoituksen piiriin. Velkakestävyyden saavuttaminen tulee olemaan haastavaa, ja edellyttää Kreikalta täydellistä sitoutumista uuteen ohjelmaan sekä sen tinkimättömään täytäntöönpanoon. Uusi rahoitustukiohjelma on myös alueen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi Suomen kansallisen edun ja vastuiden näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin Kreikan ajautuminen maksukyvyttömyyteen.   

Keskustelu talous- ja rahaliiton kehittämisestä jatkuu. Talous- ja rahaliitossamme on puutteita, joihin tarvitaan korjauksia, mutta EMUa ei tule kehittää sellaisen talouskoordinaation syventämisen kautta, joka johtaisi yhteisvastuun laajentamiseen. Sääntöjen noudattamisen vahvistamiseksi talouspolitiikan koordinaatiota on yksinkertaistettava, ja jäsenvaltioiden omistajuus talouspolitiikasta on varmistettava. Yhteisesti sovituista säännöistä on pidettävä kiinni.

Keskustelun pohjana on viiden puheenjohtajan tekemä raportti, joka sisältää sekä lyhyen että pidemmän tähtäimen ehdotuksia. Asiasta käytävä eurooppalainen keskustelu ja sen pohjalta tehtävät päätökset tulevat ohjaamaan merkittävällä tavalla EU:n ja euroalueen kehitystä. Valmistelemme omat kantamme asiaan huolellisesti tarkkaan analyysiin ja avoimeen keskusteluun nojautuen.

Euroopan unioni on ennen kaikkea rauhan unioni ja poliittinen projekti. Emme saa unohtaa toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja niitä syitä, miksi EU perustettiin. Unionin on pystyttävä edistämään rauhaa ja vakautta entistä paremmin myös rajojensa ulkopuolella. Sisäiset haasteet eivät saa ajaa Eurooppaa maailmanpolitiikan sivustakatsojaksi.

Unionin ulkoinen toimintakyky haastetaan joka päivä. Mittarit Syyriassa, Ukrainassa sekä lännen ja Venäjän välisissä suhteissa ovat olleet jo parin vuoden ajan punaisella. Euroopan lähialueen vakauttaminen ja kestävä kehitys edellyttävät unionin laaja-alaisen keinovalikoiman tehokasta hyödyntämistä. Unioni on ollut keinovalikoimaansa nähden liian heikko globaalien ongelmien ja niiden syiden ratkaisemisessa.

Eurooppaan virtaavat pakolaisvirrat kertovat, että olemme olleet osaltamme pahasti myöhässä. Lähtömaiden ongelmat ovat kasautuneet, ja nyt meillä kaikilla on ongelmia hallita tätä maahanmuuttovirtaa. Mikäli kotimaassa ei ole toivon näköaloja, on selvää, että siitä seuraa epätoivoisia ratkaisuja. Ihmisten inhimillinen hätä välittyy meille joka päivä. Siitä ei ole kovinkaan monta vuosikymmentä, kun meillä koettiin vastaavaa. Nyt meiltä vaaditaan inhimillisyyttä ja vastuuntuntoa.

Mittarit Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä eivät ole menneet parempaan suuntaan. Pikemminkin tilanne on taas huolestuttava. EU:n ja Venäjän keskinäissuhteiden ja yhteistyön paraneminen vahvistaisi koko Euroopan turvallisuutta ja taloutta. Tämän yhteistyön tulee kuitenkin perustua kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten sitoumusten kunnioittamiseen. Emme voi hyväksyä Venäjän toimia Ukrainassa. On selvää, että Suomi noudattaa Euroopan unionin yhteisiä Venäjä-linjauksia. Tällä hetkellä on entistäkin tärkeämpää, että EU on Ukrainan kriisissä osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.

Samalla Venäjä on Suomelle merkittävä naapuri, johon ylläpidämme monipuolisia kahdenvälisiä suhteita. Tämä on luonnollista pitkän, yhteisen rajamme sekä laaja-alaisten, myös kansalaisten arkea koskettavien yhteistyöverkostojen vuoksi. Näistä arjen kontakteista on tärkeää pitää kiinni myös vaikeina aikoina.

Geopoliittinen sijaintimme Venäjän naapurissa ja osallisuutemme arktisessa yhteistyössä tarjoaa edelleenkin mahdollisuuksia. Arktisen neuvoston tuleva puheenjohtajuus tarjoaa tilaisuuden myös kriiseistä puhumiseen. Emme saa hukata hyvää Venäjä-asiantuntemustamme, ja meidän on pyrittävä pitämään huolta suomalaisten yritysten toimintaedellytyksistä Venäjällä.

On selvää, että Suomi on osa länttä. Hyvän itsetunnon omaava maa osaa tehdä omat, oikeat valintansa vaikeissakin paikoissa.

 

Hyvät suurlähettiläät,

Kääntäkäämme katseemme vielä Suomen ja Euroopan unionin ulkopuolelle. Tämä on erityisen tärkeää muistaa nyt, kun Suomen ja Euroopan haasteet vievät meiltä paljon aikaa ja energiaa. Juuri nyt on erityisen tärkeää, ettemme käänny eurooppalaisinakaan sisäänpäin vaan uskallamme suuntautua ulospäin ja katsoa eteenpäin. Amerikat, Aasia ja Afrikka tarjoavat meille lukemattomia mahdollisuuksia, jos osaamme vain niihin tarttua.

Mietin jo takavuosina kansainvälisessä yrityselämässä toimiessani ja maailmalla matkustaessani paljon sitä, mikä on sellaista suomalaisten ainutlaatuista erityisosaamista, joka erottaa meidät muista. Erityisosaamista, joka voi olla myös kilpailuvalttimme, avata meille uusia markkinoita, auttaa vientiämme vetämään.

Mielestäni tämä tekijä on – muutaman vuoden takaisessa brändityöryhmän raportissakin mainittu – kykymme ratkaista visaisia ongelmia. Meillä on siihen vaadittavaa lahjakkuutta, koulutusta ja osaamista, luovaa hulluuttakin.

Tämä ongelmanratkaisukyky on tietysti nyt kovalla koetuksella myös kotimaassa. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä meidän täytyy nyt varmistaa se, ettemme itse rakenna ongelmanratkaisukyvyllemme tarpeettomia esteitä, ettemme leikkaa itseltämme lentämiseen vaadittavia siipiä.

Meidän pitää mennä maailmalle rohkeasti, myös mukavuusalueidemme ulkopuolelle. Suomen selviämiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että etsimme viennillemme uusia markkinoita, teemme vienninedistämisessä yhä tiiviimpää Team Finland -henkistä yhteistyötä ja välitämme Suomesta mieleen jäävää viestiä. Tämä koskee niin suomalaisia yrityksiä kuin teitä suurlähettiläitäkin, antureitamme maailmalla. Teillä kaikilla on maailmalla tehtävä.

Hallituksen vaikeiden leikkauspäätösten jälkeen monella taholla on kysytty, kantaako Suomi enää vastuuta globaaleista kehityshaasteista, humanitaarisista kriiseistä ja kriisinhallinnasta.

Vastaukseni on: kyllä, ehdottomasti kantaa. Rahalliset resurssimme tulevat olemaan aiempaa rajallisemmat, joten niiden huolellinen kohdentaminen tulee olemaan entistäkin tärkeämpää. Käytettävissä olevilla resursseilla pärjääminen on myös asennoitumiskysymys. Meidän on keskityttävä tekemään oikeita asioita. Kun rahalliset resurssit vähenevät, se pistää kaikkien toimijoiden luovuuden koetukselle. Haastan teidät ja meidät kaikki löytämään yhä uusia keinoja saamaan pienemmällä rahasummalla sama tai mieluummin jopa parempi vaikuttavuus aikaan kuin aiemmin.

Eikä kaikkea vastuunkantoa voi mitata vain rahassa.

Vierailin itse viikko sitten Libanonin UNIFIL-rauhanturvaoperaatiossa yhdessä Viron pääministerikollegani Taavi Rõivasin kanssa. Tuolla matkalla minuun teki suuren vaikutuksen sekä Libanonin pääministerin että UNIFIL-operaation johdon arvostava palaute siitä, kuinka hyvän ja luottamuksellisen suhteen rauhanturvaajamme ovat rakentaneet paikallisväestön kanssa arkisten kohtaamisten ja inhimillisen vuorovaikutuksen kautta. Tämä luottamus on erittäin tärkeää operaation pitkäjänteisen toteuttamisen ja onnistumisen kannalta. Sitä ei voida rakentaa, eikä mitata, euroilla.

Kentälle kannattaa, ja pitää, jalkautua. Oma osaaminen pitää laittaa peliin.

 

Arvoisat suurlähettiläät,

Haluan kiittää teitä kaikkia eri puolilla maailmaa tekemästänne työtä ja toivottaa teille Suomen antureina työntäyteistä syksyä asemapaikoissanne – samalla Suomen asiaa edistäen ja Suomen kansainvälistä vastuuta kantaen.

Viestini teille on, että Suomi ei sulkeudu. Emme käänny sisäänpäin emmekä sammuta valoja. Päinvastoin, olemme jatkossakin ulospäin suuntautunut, uutta luova, tulevaisuuteen uskova, monilla mittareilla maailman paras maa.

Kansainvälistä vastuunkantoa

Perjantai 21.8.2015 klo 10:56

Kolumni on julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa 21.8.2015

Vierailin Libanonissa Viron pääministerin Taavi Rõivasin kanssa tällä viikolla. Matkamme päätarkoitus oli käydä Etelä-Libanonissa palvelevien suomalaisten ja virolaisten rauhanturvaajien luona. Samalla keskustelimme Libanonin poliittisen johdon ja paikallisten asiantuntijoiden kanssa Libanonin ja Lähi-idän alueen tilanteista.

Vierailumme YK:n UNIFIL-rauhanturvaoperaation toiminta-alueelle oli ensimmäinen kosketukseni rauhanturvaajien kenttätyöhön. Olin näkemästäni ja kuulemastani erittäin vaikuttunut.

Rauhanturvaajamme tekevät Libanonissa tärkeää työtä. Tämän viestin kuulin Libanonin pääministeriltä ja UNIFIL-operaation johdolta. Erityisesti mieleeni jäivät molempien tahojen palaute ja arvostus siihen luottamukselliseen suhteeseen, jonka rauhanturvaajamme ovat rakentaneet alueen paikallisväestön kanssa.

Suomalaiset ja virolaiset rauhanturvaajat muodostavat irlantilaisten kanssa Libanonin ja Israelin välisen ns. Sinisen linjan tuntumassa toimivan UNIFIL-pataljoonan. Suomalaisia operaatiossa palvelee kolmisensataa, virolaisia kolmisenkymmentä. Kaikkiaan UNIFIL-operaatiossa on mukana yli 10 000 rauhanturvaajaa lähes 40 maasta.

Virolaiset liittyivät operaatioon toukokuussa osana suomalaista kriisinhallintajoukkoa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaiset ja virolaiset tekevät näin mittavaa rauhanturvayhteistyötä.

Tekemämme yhteisvierailu oli historiallinen yhteisen YK-operaatiomme kannalta, mutta myös itse konseptina, sillä tämänkaltaisia kahden pääministerin yhteismatkoja ei liene aiemmin tehty.

Suomalaisilla on YK-rauhanturvaamisessa pitkät perinteet, jotka ulottuvat vuoteen 1956 ja Suezin operaatioon. Olemme perinteistä ylpeitä ja syystä. Olemme kantaneet vastuuta kansainvälisestä rauhasta ja vakaudesta. Libanonin UNIFIL-operaatiossa olemme osallistuneet jo neljällä vuosikymmenellä.

Operaatiot antavat myös Puolustusvoimille tärkeää kokemusta. Erittäin merkittävää on, että rauhanturvajoukkomme muodostuvat pitkälti reserviläisistä – eri alojen ammattilaisista. Libanonissa näin, että hyvin koulutetut reserviläisemme eivät kalpene ammattisotilaiden rinnalla.

Hallituksemme linjan mukaisesti kansainväliseen kriisinhallintaosallistumiseemme osuu lähivuosina säästöjä. On kuitenkin tärkeää, että olemme jatkossakin uskottavalla panostuksella mukana kriisinhallinnassa.

Matkalla keskustelimme myös Syyrian kriisistä ja Lähi-idän tilanteesta. On selvää, että Syyrian kriisin ratkaiseminen on keskeinen avain alueen monien ongelmien purkamiseksi, kuten pakolaisasian hoitamiseksi.

Syyriasta on sisällissodan ja siitä syntyneen humanitaarisen kriisin vuoksi paennut Libanoniin jo 1,2 miljoonaa rekisteröityä pakolaista. Tämä tarkoittaa, että joka neljäs Libanonissa asuva ihminen on Syyrian pakolainen. Luku on pysäyttävä ja pakottaa ajattelemaan Suomessa käytävää keskustelua pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.

Se keskustelu on tärkeää käydä.

Samalla meidän on vaikutettava siihen, että Lähi-idän ja muiden Euroopan lähialueiden monitahoisten kriisien ratkaisussa päästäisiin eteenpäin. Näin pystyisimme vaikuttamaan esimerkiksi pakolaisuuden alkusyihin. Mahdotonta näiden visaisten ongelmien ratkominen ei ole. Tämän osoittaa Iranin ydinohjelman neuvotteluiden tulos.

Tulevina vuosina kansainväliseen toimintaan, kuten kehitysavun ja humanitaarisen apuun, kohdistetut resurssit ovat pienemmät. Taskumme eivät silti ole aivan tyhjät.

Entistä tärkeämpää on aiempaa pienempien resurssien huolellinen kohdentaminen. Kaikkea kansainvälistä vastuunkantoa ei mitata rahassa.

Meistä jokainen kantaa kansainvälistä vastuuta joka päivä. Sanoin, teoin, ihmisten kohtaamisessa.